sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mangamutinoita (Saattaa sisältää spoilausta)

Siitä on pitkä aika kun olen viimeksi blogissa jorissut kirjallisuudesta. Joten korjataan tilanne ainakin sarjakuvataiteen osalta.

Viime aikoina kirppareilta on nimittäin löytynyt mangaa isompina satseina. Ja mikäs keräilijää enemmän ilahduttaisi?

Sitäpaitsi olen lukijana ongelmakäyttäjä jolle mikään ei riitä. Yksi pokkarillinen saa minut vaan turhautumaan ja inhoan sydämeni pohjasta niitä kahden kuukauden odotusjaksoja vasta julkaisussa olevien sarjojen osien välillä. Se on ihan puhdasta kiusantekoa! Tyypillistä on että ahmaisen pokkarin niiltä istuviltani, joskus jo autossa kaupan parkkipaikalla ja olen sitten äkäinen kun enempää ei ole tarjolla.

Tietenkään kaikki sarjat eivät kestä putkeen lukemista. Tuo Gentleman´s Alliance hyvänä esimerkkinä. "Ikuisesti" jatkuvaksi tehty sohjosarja kierrättää jo valmiiksi hiukan haperoa juontaan tarkoituksena viihdyttää sarjakuvalehden ostajia joilla tuskin on mitään muistikuvaa edellisen jakson tapahtumista ja joille siksi on pakkokin syöttää samat tunnemyrskyt moneen kertaan.
En ehkä muutenkaan koe kuuluvani sarjan kohderyhmään, mutta taide on mukiinmenevää ja romanssi nyt aina romanssi.

Karinin löytymisestä olin erityisen iloinen, vaikka saituuttani ostinkin vain sarjan loppupuolikkaan. Alkuosan kun olen jo joskus kirjastosta lukenut. Silloin en sarjasta erityisemmin perustanut, mutta kun sarja sitten myöhemmin tuli kirpparilla vastaan, minua harmitti että en voinut sitä silloin hankkia. Hinta oli silloin minulle liikaa. Joten nyt kun sen uudestaan kohtasin, otin mukaani. Tällä lukukerralla pidin sarjasta ihan kohtuullisen paljon.

Yotsuboihin törmääminen paljasti puutteen: olen lukenut näitä osan kirjastosta ja hankkinut numeron sieltä, toisen täältä. Muistan kyllä mitkä olen jo lukenut, mutta en kuollaksenikaan sitä mitkä oikeasti omistan. En uskaltanut ostaa kuin ne, joita en varmasti ollut aiemmin edes nähnyt ja harmittaa niiden takia jotka olisin voinut hankkia omaksikin mutta jotka olen lukenut kirjastosta. Seuraavan joutilaan sadepäivän ohjelmana on luetteloida jo omistuksessa olevat mangat ja pitää jatkossa mukana listaa niistä.
(Urakasta on tulossa tuskainen sillä kirjoja on täällä talossa kaikkialla ja kaikki aihealueet sekaisin.Olen vältellyt siitä syystä mangojeni kirjanpidon aloittamista :P)

Mutta puhutaan hiukan uudestakin mangasta kun aiheeseen päästiin. Olin vähän varautunut Titaanien Sodan suhteen, sillä vaikka pidin animesta, tällaiset ällötappelusarjat eivät yleensä minun juttuni ole. Mutta olinpa väärässä!

Tykkään mangasta paljon. Jopa aika tavalla enemmän kuin animesta. Ok, osasyynä voi olla surkea englanninkielentaitoni jonka takia joudun monessa kohtaa arvailemaan mitä tapahtuu ja juoneen jää kiusallisia aukkoja.
Mutta suurin syy miksi ihastuin mangaan on taide. Juuri se ruma ja parjattu. Se on minusta aivan mahtavaa! Rehellistä ja liikkeen tuntuista. Olen päässyt joskus lukemaan rintamalla juoksuhaudoissa piirrettyjä sarjakuvia ja niissä on paljon samaa kuin Isayaman piirroksissa. Aivan kuin mangaka piirtäisi teostaan samalla tilanteessa eläen. Siinä on jotakin hyvin puhdasta joka katoaa kun tekniikka kehittyy ja tyylistä tulee viimeistellympi. Toivon että Isayama ei hukkaa kykyään piirtää liikettä kehittymisensä myötä.

Nyt sitten siirrytään siihen mikä jollekulle voi olla spoilausta tarinan suhteen. Mutta koska minä katson että asia kuuluu jo ennalta jokaisen suomalaisen yleissivistykseen, aion kuitenkin aiheesta kirjoittaa. Mutta jos Talvisota ja Kollaan taistelut ovat sinulle ihan vieras juttu, jätä loppuosa lukematta.

Kun kuulin että aiotaan julkaista manga jossa Simo Häyhä on nainen, olin vihainen. Parin vuoden takainen manga Finlandia ja sen suomikuva tulivat ikävästi mieleen. Sitten muistin että Finlandia kuvasi myös japanilaisen päähenkilönsä lähinnä imbesilliksi ja ajattelin etten voi antaa yhden huonon suomimangan leimata perässään tulevia.

Hyvä niin. Sillä harvoin olen lukenut paitsi näin viihdyttävää mangaa, myöskään näin viihdyttävää sotaromaania. Ja minä olen lukenut niitä aikoinaan PALJON. Perun tässä julkisesti kaiken pahan mitä olen sanonut tai ajatellut Valkoisesta Noidasta.

Ensinäkin: Tarina on toki fiktiivinen mutta montaakaan virhettä en siitä löytänyt. Kansallisuuksista tai edes Toisesta Mailmansodasta ei puhuta, on vain pieni valtio puolustamassa rajojaan ylivoimaista vihollista vastaan. Pikkuvihjeenä toki Simon tukassa on suomenlippupinni ja vihulaisen asepukujen vöistä voi bongata punatähtiä.
Yksityiskohdat ovat muutenkin oikein. Suomen sotilaiden asepuvut on piirretty upseerien arvomerkkejä myöten kohtuullisen tarkasti ja Simon ase, legendaarinen pystykorva eli jalkaväenkivääri M/27 on piirretty ihan tunnistettavaksi.
Ihastuttava yksityiskohta harrastajalle on, että Simon käyttämä pystykorva on todella juuri sellainen mitä Simo Häyhä oikeastikin käytti. Eli avotähtäiminen malli. Kirjassa muut ampuvat jo modernimmalla kiikaritähtämellä varustetulla versiolla jota oli tuolloin jo tarjolla, mutta joka ei Häyhän makuun ollut. Eikä hän tietysti kiikaria mihinkään tarvinnutkaan.

Harvoin mikään yksityiskohta mangassa on saanut itseäni niin suuren riemun valtaan kuin luutnantti Juutilaisen esittely Valkoisessa Noidassa. Hän on toki tärkeä hahmo sekä Häyhän legendassa mutta ehkä yksi tärkeimmistä koko Suomen sotahistoriassa. (Tosin tässä voi olla myös ainoa bongaamani virhe. Mielestäni Juutilainen oli jo tässä vaiheessa ylennetty kapteeniksi.)
Kyseessä on tietysti Marokon Kauhu eli Aarne Edvard Juutilainen. Hän todellakin oli ollut muukalaislegioonassa sen viisi vuotta jolla saadaan Ranskan kansalaisuus ja kunniamerkki.
(Jos joku ei tiedä, muukalaislegioona oli aikoinaan yksi maailman rankimmista palkka-armeijoista joka oli sikäili erikoinen ettei sinne värväytymisessä kyselty henkilöllisyyttä jos ei sitä tahtonut kertoa. Jos pysyit hengissä sen 5 vuotta, sait Ranskan kansalaisuuden palkinnoksi. Paino sanalla jos. Sodankäynti kapinallisryhmittymiä vastaan muun muassa Saharan autiomaassa oli hullun hommaa jopa sodankäynnin mittapuulla. Juutilainen tosin elämänkerrassaan totesi ettei sota Saharassa ollut mitään Talvisodan olosuhteisiin nähden.)
Juutilainen sopi muukalaislegioonaan hyvin. Siviiliin hän ei kovin hyvin sopinutkaan. Talvisodassa hän oli juuri mangassa kuvatun kaltainen. Hän nauroi ja hihkui kannustaen joukkojaan aina etulinjassa. Sanotaan että oli pitkälle hänen ansiotaan että sanonta Kollaa Kestää piti todellakin paikkansa ja Suomen puolustus piti välirauhaan asti.

 Tämä teksti olisi saanut jäädä pois. Jos minun kaltaiseni historianipo ei löydä tätä enempää niilitettävää, tuskin sitä löytävät muutkaan.

Kollaan taistelut ovat Suomen sodankäynnin merkittävimpiä ja siellä koettiin Talvisodan Ihme puhtaimmillaan. Venäläisten määrällinen murskaylivoima ei hyödyttänyt heitä lainkaan. Eteläisiltä seuduilta kootut neuvostojoukot eivät osanneet hiihtää eivätkä toimia kylmässä. Talvisotatalvi oli yksi vuosisadan kylmimmistä ja jopa suomalaisilla oli välillä sen vuoksi vaikeuksia. Neuvotoliiton joukkojen vaikeudet olivat moninkertaiset eikä sodanjohto voinut ymmärtää, miksi heidän valtava armeijansa ei päässyt yhden pienen maa-alueen yli mitätöntä vihollisvaltiota valloittamaan?
Manga kertoo Kollaan taisteluiden viimeisistä hetkistä. Silloin Kollaalla kuoli noin 1300 suomalaista sotilasta ja arviolta 8000 neuvostoliittolaista.
Joka aiheesta kiinnostui enemmän, löytää kirjallisuutta runsain mitoin. Sotakirjallisuuden klassikko Kollaa Kestää on tietysti pakkoluettavaa, mutta sekä Juutilaisen että Häyhän elämänkertoja suosittelen myös. Kiinnostavia ihmisiä!

Muuten, Juutilaisen perhe on kunnostautunut mangan ja animen sivuilla ennenkin. Aarne Juutilaisen pikkuveli lentomestari Ilmari Juutilainen, Suomen menestynein hävittäjälentäjä on ollut esikuvana Strike Witches-sarjan suomalaiselle lentotyttö Eila Ilmatar Juutilaiselle.
Jos oli hurja isoveli, niin karu syrjä oli pikkuvelikin! Myös hänestä on kirjoitettu hyvä elämänkerta.

Mietin voinko laittaa tämän kuvan näkyviin, mutta koska oletan että Simo Häyhän elämä ja vaiheet kuuluvat yleissivistykseen, otin sen mukaan.
Sillä manga antaa täysin rehellisen kuvan tarkka-ampuja Simo Häyhästä. Ok, ei hän nainen ollut ja mielestäni hänen piirtämisensä tytöksi on ihan turha yksityiskohta. Juoni ei sitä kaipaa ja tuskin lukijatkaan olisivat kaivanneet.
Simo Häyhä oli hiljainen mies joka ei tehnyt itsestään numeroa. Hän oli erittäin kiusaantunut siitä, että sotapropaganda teki hänestä legendaa. Mutta sitä ei mikään kiistä että hän oli yksi koko Toisen Mailmansodan huomattavimpia tarkka-ampujia. Hänen uhriensa määrää ei voida selvittää, mutta määrän on arvioitu olevan kuudensadan ja kahdensadan välissä. Pieninkin luku tekisi hänestä yhden tehokkaimmista sotahistorian tuntemista tarkka-ampujista. Puna-armeija käytti hänestä nimitystä Valkoinen Kuolema.

Häyhän sotasaavutuksista tekee huikean erityisesti se, että hän ehti olla rintamalla vain kolme kuukautta ennen haavoittumistaan. Koska propagandakoneisto rakensi hänestä myyttistä hahmoa, hänellä saattoi olla tarkkailija mukanaan joka laski kaatuneet uhrit. Kovassa keskityksessä tämä tietysti oli mahdotonta ja silloin ei laskettu. Häyhän legenda kertoo, että joulunpyhien 1939 yhteissaldo oli kolmelta päivältä 51 varmasti kaatunutta vihollista.

Simo Häyhä oli talvisotimisen spesialisti. Olihan hän lumisissa oloissa varttunut ja ikänsä talvella metsästänyt. Hän tiesi kaikki keinot joita talvella ampuessa tarvittiin. Hän käytti mangassakin nähtyjä erityisen paksuja vaatteita jotka tasasivat pulssia ja hengitystä. Hän piti lunta suussaan jotta hengitys ei huuruaisi eikä käyttänyt kiikaritähtäintä, kuten jo yllä mainittiin. Avotähtäimellä tähtäinkuva on paljon nopeampi hahmottaa eikä se huurru hengitysilmasta koskaan. Pisin matka jolta Häyhän kerrotaan pudottaneen vihollisen tarkka-ampujan on 450 metriä. Hän oli hyvin kaukonäköinen.

Simo Häyhän sotaura jäi lyhyeksi. Hän sai maaliskuun alussa räjähtävän luodin kasvojensa alaosaan ja tuli tajuihinsa vasta maaliskuun puolivälissä rauhan jo tultua. Häneltä otettiin muualta päästä luuta leuan rakentamiseksi uudestaan ja hän jäi kuin jäikin henkiin.
Häyhä aneli pääsyä jatkosotaan perustellen että olisi vielä ollut hyödyksi, mutta Suomen valtio totesi hänen ja muidenkin sodassa haavoittuneiden antaneen jo kyllin suuren palan itsestään isänmaansa puolesta eikä suostunut.

Tämä lausahdus, mikäili on alkuperinen eikä suomentajan lisäämä, kertoo mielestäni että käsikirjoittaja on todella tuntenut suomalaiset joista tarinoi :)
Moni muu yksityiskohta löytyy kyllä vaikka Wikipediasta, mutta tähän vaaditaan jo syvällisempää tuttavuutta.

Valkoiseen Noitaan on tulossa vuoden vaihteen jälkeen jatko-osa. Se vähän hirvittää minua sillä Simo Häyhän elämässä ei sen ihmeempiä tapahtunut. Toivon todella että kirjoittajan tyylitaju pitää eikä hän lähde tärväämään hyvää tarinaa millään fantasialla.

Huh, tulipas pitkä jorina! Seuraavaksi alkaakin blogissa sitten joulukalenteri ja aihevalinnat ovat vähemmän raskaita.
Voin tunnustaa että tällä hetkellä on joulumieli kaukana. Kaikki on pimeätä, synkkää ja masentavaa. Mutta josko fiilis lähtisi nousuun kun kylliksi kuvailee jouluisia kuvia?

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hätäiset hankikuvat

Eilen oli viikonlopun lumimyrskyn jälkeen suuremmoinen keli! Kirkasta pakkaslunta riitti ja se oli kertynyt kauniisti kaikille pinnoille ja oksiin. Valitettavasti säätiedot kertoivat että ilo olisi lyhytaikainen.

Ei ollut mahdollisuutta lähteä kovin kauas maisemien perässä, joten jälleen oli tyydyttävä lähimpien pusikoiden maisematarjontaan. Jade kirsikkapuun katveessa.

Luonto oli hetken niin kaunis että tämän päivän vesisade ja mustuus tuntuvat entistä katkerammilta. Varsinkin kun viime talvena ei hohtavia hanki juuri nähty... Toivottavasti tuleva talvi on hiukan lumisempi jotta Jade pääsee useammin ulos. Jostakin syystä sen valkoisuus ei näyttänyt kesällä kuvissa yhtä hyvältä?

En ole suuri lumen ystävä. Tällainen +30 senttiä olisi ihan parahultaista, kunhan pysyisi pakkasen puolella eikä muuttuisi suojakeliksi.

Nyt kyllä lunta satoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Paljon märkää kerralla ja nopeasti sen jälkeen pakastuen. Sähkölankoja on pudonnut maahan asti, puita roikkuu lumen painon vääntämänä langoilla ja teiden päällä ja sähköt pätkivät jatkuvasti. Jopa tietoliikenneverkoilla on ollut pulmia.

Mutta vaikka kertynyt lumi on uhka puille ja pensaille, oli se juuri sopiva ollakseen oikeanlainen tausta talvikuville. Eihän sitä tiedä jäävätkö nämä talven ainoiksi lumikuviksi?

Lumessa on se huono puoli että kun sitä on kylliksi, se muuttuu kuvissa keinotekoisen näköiseksi ja epäaidon vaikutelman antavaksi. On työlästä ottaa lumikuvia joissa lumen höttöisyys tulisi esiin. Nyt se onnistui.

Onhan tämä nimittäin statuskysymyskin. Flicr täyttyy tässä ennen joulua "lumikuvista" joissa lämpimien maiden kuvaajat ovat lavastaneet sisälle talvisen asetelman pukemalla nukelle myssyn ja photoshoppaamalla muutamat keinohiutaleet lisäksi. Sellaista on helppo katsella alaspäin kun käytössä on ihka oikeata lunta ja niin paljon, kuin tahtoo käyttää.

Tai ainakin luulin että saisin kuvailla takapihallani kaikessa rauhassa koko lyhyen valoisan ajan... Mutta kuinkas kävikään?

Tätä kuvaa ottaessani jostakin alkoi sataa lunta ja neulasia päälleni. Kuului raivokasta säksätystä.

Tämä monsteriorava istui kuusen oksalla pääni päällä ja pieksi raivokkaana hännällään nyrkkejään heristellen ja hurjasti säksättäen. Olin kaikesta päätellen sen ja lintulaudan antimien välissä.


Yritin kaikesta huolimatta jatkaa mutta orava ei lopettanut rähinöintiään ja lumen karistelua päälleni, joten päätin vetäytyä. Pyysin sitä kyllä mennessäni miettimään, kuka rahoittaa sen talviaterioinnit? Kiittämätön turjake oli vieläpä massaltaan sitä kokoluokkaa että on tullut hoideltua yksi jos toinenkin talipallo.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ensilumen hyökkäys

Harvoin ensilumi on minut yhtä totaalisesti yllätänyt kuin tänään! Käytin koiran aamuyöstä pihalla ja silloin satoi vettä. Kun sitten herättyäni vedin verhot syrjään, oli maa ihan valkeana.

Mikä hämmästyttävä yllätys. Ihan kiva mutta vähän varoittamatta saapunut.

Viime viikonlopun miitissä ostin Millyltä (Sweet Neat) ihanan Azone-kokoisen villapaidan Alisalle ja se tuli tässä kelissä tarpeeseen.

Sitä vain sataa ja sataa!

Kaikista kuivista risuista ja heinistä tuli kerralla hauskan näköisiä. Mutta nyt Alisan pitää saada uusi, värikkäämpi pipo. Ja lapaset.

Kuule, pitkävartiset kengätkään eivät olisi hullumpi juttu...

Ei tämä lumi varmaan pysy, mutta pidetään hauskaa nyt sen aikaa kun sitä on. Mutaa on paljon kurjempi kuvata

tiistai 17. marraskuuta 2015

Tampereen Nukkeviikonloppu

 Varoitus. Kuvia on PALJON.

Pullip Suomi-foorumin kautta järjestetty nukkeviikonloppu Tampereella oli juuri niin tervetullut keskeytys syksylle kuin vain voi kuvitella. Voiko olla parempaa kuin päästä kuvailemaan, keskustelemaan, ihailemaan ja shoppailemaan. Nukeista ja nukeille. Samanhenkisessä seurassa.

Tässä ensimmäisenä, päivänvalon aikaan paikalle saapuneen porukan nuket. Toinen autolastillinen toi tullessaan toisen mokoman lisää.

Koska kyseessä oli kaikille nukkelaaduille avoin miitti, porukkaa todella oli monenkirjava joukkio. Aivan mahtavaa!

Miittipaikka oli huikaisevan kaunis! Vielä kerran kiitokset Virvatulelle emännöinnistä ja paikan järjestämisestä käyttöömme. En edes tiennyt aiemmin miten isoja selkiä Näsijärvessä onkaan, vaikka sen isoksi järveksi tiesin.

Päivänvalo riitti muutamiin hätäisiin ulkokuviin. Huomaatteko kuka vaihtoi miitin kunniaksi lookia?

Päätin koettaa jotakin rohkeata muutosta Magdalenalle, jos siitä olisi saanut vähän vähemmän happamen. No ei siitä kyllä saanut mutta tämä uusi ulkomuoto on muuten todella hauska.

Koron: Otetaan meistä selfie!
Magdalena: Ehhh.... Tuota noin.....

Katsokaa mikä oli miitissä! Pääsin ihka ensimmäistä kertaa näkemään Sasha Nunnan livenä ja se oli niin kaunis! Ja siro, hienostunut ja vaikka mitä! Älyttömän hieno.

Onneksi Magdalena ei ollut miitin ainoa murjottaja. Tämä mutrusuu on Elfdollin Yumi mikäili muistan oikein.


Hämärtyvä ilta pakotti siirtymään sisäkuvauksiin. Tässä vielä Dollfie Dream Akira nimeltään Suvi ja taustalla Hednar joka näköjään muljauttelee silmänvalkuaisiaan.

" Mene nyt tiehesi sen kamerasi kanssa"

Alisa tapasi muuta "perhettään" sillä Azoneita oli miitissä useampia. Mukana myös hyvin huolestuneen näköinen Mamachapp joka oli kyllä Alisalle tuttu jo viime talven museovisiitiltä.

Millyn herkullisen sävyinen Blythe Sunshine Holiday <3 Sekä pieni otanta illan muista herkuista.

Nolluskan Volksilaisia kaunottaria. Vasemmanpuoleisen tyttösen numerosarjahenkilöllisyys pääsi unohtumaan, mutta ilme on jotakin niin sydäntälämmittävää. Volksin estetiikka iskee kyllä minuun ihan kympillä. Ainakin silloin kun eivät lähde liikaa sotkeentumaan realismiin.

Kenkiä, tarvitseeko joku kenkiä? Nyt kun postimaksut ovat kohonneet yli kipurajan, miitit ovat loistava paikka shoppailla ja hankkiutua eroon kaikesta ylimääräisestä. Ajattelin tehdä miitin ostoksista ihan oman postauksena.

 Kikipop Nuppu löysi miitistä paitsi uudet vaatteet, myös sisaren. Ryhminä näistä tulee vielä söpömpiä kuin yksittäin, apua!

Tämä Millyn omistama harvinaisuus, kaakaohipiäinen rimppakinttuinen Nympheasdoll Joy varasti sydämeni ihan tykkänään. Niin ohutluinen, hupsu ja hauska.
Tuo mitta MSD.n ja petiten välissä kuitenkin selkeästi täysikasvuisin koivin on aivan herkku. En tullut ottaneeksi tästä mittasuhdekuvaa jonkun muun nuken rinnalla, mutta tämä on arviolta joku 35-senttinen? Vähän normaalia muotinukkekokoa pidempi.

Taiteilijanuket eivät ainakaan vielä ole olleet minulle mikään ykkösjuttu, mutta nyt tilanne voi vaarallisesti muuttua. Pohdimme jo puolitosissamme kimppatilausta taiteilijalle.


Wernan supercool Blythe Cadence Majorette. Tällä Blythellä on yksi parhaista stock-puvuista minkä tiedän.

Kamerani salama söi sen mitä halusin kuvata. Eli platinatukkaisten Blythejen hiusten sävyeron. Edien, joka siis on Primadolly Paris hiukset ovat selvästi keltaisemmat kuin Majoretten. Ei se kuvasta näy mutta luottakaa sanaani tässä asiassa.

Blythejengi ryhmäkuvassa. Ainakin yksi puuttuu tästä kuvasta.

Miitissä paitsi puhuttiin nukkejuttuja, myös syötiin. Ja syötiin. Ainakin itselläni oli maha ihan täysi vielä sittenkin, kun päästiin iltasella ihan illallispöytään asti.

Yövyimme Dream Hostellissa joka nimestään huolimatta ei ollut mikään tuntihotelli ;)
Päinvastoin. Hyvin siisti ja hiljainen paikka joka lienee syystä valittu moneen kertaan Suomen Vuoden Hostelliksi. Täytyy muistaa paikka jatkossakin.
Kuten kuvasta näkyy, paikan säännöt olivat englanniksi ja tampereeksi mutta muita kieliä ei oltu katsottu tarpeellisiksi.

Sääli että illan keli oli sen verran sateinen ja pimeä, että turistikuvia ei juuri saatu. Moni julkinen rakennus, muun muassa Tampere-talo oli valaistu Ranskan trikolorin värein tueksi edellisen illan terrori-iskun uhreille ja koko Ranskan kansalle. Se oli vaikuttava näky ja jälkikäteen harmitti kovasti ettei sitä saanut kuvatuksi.

Ei ollut keli kummoinen seuraavanakaan aamuna, mutta olihan muutama turistikuva saatava! Ajelimme pienellä seurueella Särkänniemen satamaan ja kuvailimme siellä järvimaisemaa ja tyhjää huvipuistoa.

Hämmästyttävää kyllä Magdalena löysi miitistä sielunsisaren. En suoraan sanottuna olisi uskonut mutta Wernan Patatita Viena oli Magdalenalle todella mieluisa kumppani. Lienikö syynä hiukan samanlainen, vakavahko luonne vai se, että molemmat ovat melkoisia nukkeharvinaisuuksia?

Tyhjä huvipuisto on syksyn sateessa synkeä mutta oudolla tavalla puoleensavetävä näky. Voisin olla tuolla töissä nyt, kun kiljuvat lapset ovat poissa mekastamasta ja roskaamasta. Huvipuiston talkkarina olisi varmaan meditatiivista työskennellä.
Kuvan Pullipkaunottaret ovat Aloemixin.

Enemmän kuin toinen mokoma kuvia jäi julkaisematta. Nytkin tuli pitkä postaus. Mutta marraskuu on niin hiljaista nukkeaikaa että sen kerran kun jotakin tapahtuu, siitä täytyy ottaa ilo irti.
Kiitos kaikille miittiystäville mukavasta viikonlopusta! Suunnitellaan kevääksi seuraava tapaaminen.