lauantai 30. syyskuuta 2017

Uusia vaatteita osa II

Muistatteko Yukin preeriahatun jonka ostin vuosi takaperin seniorien mökkimiitistä? Se sai nyt viimein seurakseen sopivan leningin.

"Minä Keltaruusun kerran, näin mailla preerian. Vain hymyn kainon silloin, soi ruusu kaunehin...."

Kuules hiippari. Siirrytkö pois siitä tuuppimesta nukkea!

En oikeasti arvannut löytäväni tähän Prairie Posey-Blythen stockiin kuuluvaan hattuun sopivaa mekkoa mistään. Aloin miltei hihkumaan nähdessäni tämän myynnissä Hartsilapsissa.

Leningin tyyli on tismalleen oikea ja värikin sopii hatun kanssa yksiin. Pieni Talo Preerialla-kengätkin oli jo valmiina. Sääli vain että preeriamme on ehtinyt rumasti ruohottumaan.

"Kun luotansa pois lähdin, jäi kukka itkemään. Mutta onnellinen silloin en kai ollut minäkään..."

Ja taasko sinä hiippailet siellä nuken selän takana?

tiistai 26. syyskuuta 2017

Uusia Vaatteita osa I

Siitä riemusta että Hartsilasten foorumi palasi pitkästä unestaan, tilasin isoille tytöilleni hiukan lisää vaatteita. Melko kesäisiä keliin nähden, mutta jos tuleva kesä olisi edellista kauniimpi ja mekkoja tulisi käytettyä itsekunkin enemmän.

Piti kuvata uutta suloista mekkoa mutta huomasinkin kuvanneeni jälleen pelkkää Nonoa itseään. Ei mahda mitään. Valo oli niin kaunis ja Nonon katselusta tulee aina hyvälle tuulelle.

Yritin saada kuviin sekä matalan valon että kevyen aamu-usvan jotta saisin vähän lämmintä ja trooppista tunnelmaa mukaan, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä tavoittelin. Kamerani ja minä näimme hyvin eri asioita.

Tässä kuvassa mekon nätti yläosa tulee ehkä parhaiten esille. Tämä on mitoitettu Volksin isoille tytöille joten kerrankin vaate ei ole Nonon yllä ihan makkarankuori. Sukista olin kyllä hiukan huolissani. Saa nähdä pysyvätkö ne enää Dollfie Dreamin yllä oltuaan Nonon paksuissa jaloissa?

Mekko kokonaisuudessaan. Nyt valo alkoi muuttua jo turhankin kirkkaaksi.

Vähän varjossa.

Bonuskuvat:

Olen saanut uuden kuvausassistentin joka on muuttanut meille omia aikojaan.

Mourulainen on muhkea kollinroikale. Suoraan sanottuna lihava. Ei se ainakaan nälkää ole nähnyt. Luulen että se oikeasti kuuluu naapurin muonavahvuuteen.

" Mitä? Missä sinä näet jonkun lihavan?"

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Kokonainen Hattara

Jo aikapäivät sitten ostamani Minifee Hattara sai odottaa kasvoja ja manikyyriä hyvän tovin mutta nyt tyttö on kokonainen ja käyttökunnossa!

Ilman ripsiä, randomilla peruukilla ja yhtä sattumanvaraisilla silmillä. Mutta kyllä näillä alkuun päästään.

Luulin talon olevan täynnä Minifeen kokoluokan vaatteita mutta erehdyin. Nukenvaatteetkin venyvät jos niitä käyttävät pitkät tai leveät henkilöt.

Huomaa että valoa ei aurinkoisenakaan päivänä oikeasti enää ole. Heti kun suorasta auringonpaisteesta siirtyy sivuun, kuvat sinistyvät. Eipä sillä, tietynlainen mustikansininen on yksi väri jollaista peruukkia etsiskellään.

Pinkki versio. Tykkään hurjasti tuosta mohairista mutta se ehkä vaatisi kanssaan vahvemmat silmät?
Lisäksi nähtyäni tämän peruukin Saiman päässä en oikein tiedä sopiiko se kuitenkin paremmin Saiman mittoihin?

Mohairin kanssa ulkoilmassa tulee aina haasteita hallinnan suhteen. Panta pelastaa paljolta. Harmittaa ettei talossa ollut edes lainaksi sopivaa luonnollisemman sävyistä peruukkia. Näitä kuvia ottaessani tuli voimakas tunne että Hattaran peruukki saisi olla murretumpaa sävyä.

Pupuhupparin PITI olla oikean kokoinen mutta katin kontit! Ihan liian iso ja muhkea se on. Mutta talvi tulee tuota pikaa ja silloin saa vaatteissa olla volyymiä.

Vielä yksi supersininen kuva. En ole ajatellut sinistä Hattaran väriksi mutta näköjään saan miettiä asioita uudestaan.

perjantai 18. elokuuta 2017

Viimeinen kesäpäivä

Nämä kuvat on otettu jotakuinkin viikko sitten ja vaikka kuvista niin voisi päätellä, ei silloinkaan enää oikeasti ollut lämmintä. Kuten ei koko kesänä.... Minulla on lämmön suhteen aika petetty olo tämän kesän kelien suhteen.

Mutta verrattuna siihen miten harmaata tänään on, oli tuolloin kyllä ihan kaunis keli.

Hetkinen... Mistäs tuo kusiainen ilmestyi?

Onneksi se ymmärsi häipyä.

Vastavaloon laiturilla.

Se oli siinä se kesä!

torstai 10. elokuuta 2017

Yukin paluu

Arvatkaa kuka sai päänsä takaisin?

Dimension Dollsin Yenna jolta nuken alun perin ostinkin lupasi silloin kauppoja tehdessä Yukille uuden naamaoption jos niin tahtoisin. Keväällä kun Minifeeni päät lähtivät hänelle meikkiin, meni Yukin pääkin samaan syssyyn.

Lopputulos on aivan ihana! En kaipaa alkuperäistä Lucy Maria Misoran vauhkoontunutta ilmettä yhtään tippaa. Yuki myös nuoreni hiukkasen.
Minulla oli hirveä säätäminen silmien ja peruukin kanssa. Len on kähveltänyt käyttöönsä talon ainoat ruskeat tuon kokoluokan silmät ja minusta Yukin aiemmin käyttämät turkoosit eivät enää oikein toimineet. Peruukinkin kanssa joudutaan varmasti vielä tekemään kokeiluita. Tämä kiharaturjake on väriltään kaunis mutta vähän työläs käytössä. Lisäksi otsatukka on hiukan pitkä.Se kuitenkin toimi yllättävästi LMM.n stock-silmien kanssa.

Pastellinen look. Varjossa otetuissa kuvissa silmien pupillittomuus ei ole niin häiritsevä kuin kirkkaassa valossa otetuissa.
Uusia SD-tyttöjen vaatteita pitäisi hankkia nyt, kun talossa on neljä kokonaista sen kokoista naista. Onneksi Yukin vanhat romanttiset hepeneet purevat yhä uuden nassunkin kanssa.

Oh hoh! Mutta kukas se siinä?

Alkoiko Len Yukin uusi suloisuus kiinnostamaan? Et sinä aiemmin ole tyttöjä katsellut...

Saat kyllä luvan unohtaa. Et ikinä tule kasvamaan kiinni tuota ikäeroa...

Voi Len! Ihan säälittää kun toinen on niin pikkupojan näköinen Yukin uuden naisellisuuden rinnalla. Eteenkin kun Yukin silmissä on nykyään uusi, päämäärätietoinen kimmellys. Mitä mahtanee hautoa?

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Ypäjän poninäyttelyssä

Kesän reissukuvat blogiin laahaavat jäljessä, mutta jos kerrankin olisi ajan tasalla ja lisäisi eiliset näyttelykuvat tänne tuoreeltaan. Kronologia hiiteen.

Kansallinen Poninäyttely juhli Ypäjällä 40. juhlavuottaan ja tuomarikaati oli sen mukainen. Perinteisesti näyttely on ollut Helsingissä Vermossa, mutta ensi viikolla siellä kilpailtavien Kuninkuusravien vuoksi paikka oli tänä vuonna Ypäjän Hevosopistolla. Ja hyvä niin! Ypäjän loistava derbykenttä hoidettuine nurmialueineen, viehättävä miljöö, ratsupolut ja tilavat varjoisat alueet hakkaavat Vermon aavikko-olosuhteet 6-0.

Minulla oli kaikki koirat ponin lisäksi mukanani joten aikaa nuken kanssa kuljeskeluun ei juuri jäänyt. Edie pääsi kuitenkin katsomaan kun welsh cob-oreja laitettiin järjestykseen.

Candy ei mielestäni ollut näyttelykunnossa. Se on tällä hetkellä aika lihasköyhä enkä ehtinyt edes juuri availemaan siltä liikeratoja. Moninkertainen pesukaan ei palauttanut häntää ihan oman värisekseen. En siis odottanut mitään kummempaa vaikka Candy on tavannut pärjätä näyttelyissä hyvin.

Tuomarina oli englantilainen herra Brittish Shetland Pony Stud Bookista eli alkuperämaan kantakirjasta ja kattorotujärjestöstä. Tiukka kuin mikä ja ykköspalkinnot olivat harvassa. Candy vielä minikokoisena mutta normaalin tyyppisenä ei miellytä kaikkien tuomarien silmää ja moni tuomari ei tiedä kuinka siihen tulisi suhtautua.

Tämä tiesi. Ensin ykköspalkinnolla kaikkien tammojen paras ja sitten Vuoden Voittaja-tittelillä paras miniaikuinen ja reserve champion vain parhaalle nuorelle minille hävinneenä! Voittaja edusti todella puhdasta minityyppiä toisin kuin Candy. Olin hyvin hämmentynyt ja yllättynytkin! Candy rakastaa esiintymistä eikä ylipäätään missään muualla kuin kehässä säihky yhtä kirkkaasti. Mutta silti! Tiesin minä itse että se on kaunis, mutta eri asia on todeta se myös monen sadan muun ponin joukossa.

Olin luvannut siistiä ja huolitella ystävän ponitkin kehään, mutta salamana päädyinkin myös esittämään Kaisan. Kaisa on siis meillä syntynyt ja se kantaa minulle tulevaa varsaa. Olen aikanaan ajanut jo sen emän kantakirjaan. Tuttu rouva siis kyseessä.
Eikä siinä tempossa ehtinyt jännittää muutoinkaan. Revin hansikkaani kiskoessani niitä käsiin juostessa ja napitin takkinikin vauhdissa. Piti vain tuurilla toivoa ettei mennyt juoponnappiin. Keli oli hintsun kuuma muodolliselle esittämisasulle, mutta britit ovat näissä asioissa todella konservatiivisia enkä halunnut antaa ponista huonoa vaikutelmaa vaikka muut näyttivät antavan kelille periksi ja esittivät paitahihasillaan.
Vin luokkavoittaja sai ykköspalkinnon. Kaisa oli kakkospalkinnolla toinen. Vaaleampi ruusuke poskella on näyttelyn juhlavuosiruusuke joka jaettiin kaikille.

Kaisan komea esikoispoika Hurma sai ykköspalkinnon odotetusti. Se kilpaili todella tasokkaassa luokassa jossa oli monta merkillepantavan hienoa ponia. Ne vain menivät Kaisan kehän kanssa niin päälletysten, etten ehtinyt nähdä niistä kuin vilauksen.

"Kotiäiti maalta" yllätti iloisesti ja sai kakkospalkinnon sekin. Myös se pärjäsi luokassaan hyvin. Katilla on raamit kunnossa ja se on iso, näyttävä tyttö. Kun tuo vauvanteossa kertynyt röppämasu saadaan tiukaksi, siitä tulee tosi näyttävä näyttelyponi. Kati on ponirintmalla tuore mutta tosi mukavan tuntuinen tuttavuus. Tuo päistärikkö väri on ihan mahtava! Kati muuttaa väriä vuodenajan mukaan kuin metsäjänis.

Törmäsimme myös Katin isäukkoon. Mikä uskomattoman miehekäs näky! Törkeän komea ori!

No juu, oli siellä muitakin poneja kuin shetlantilaisia. Niitä vain ei ehtinyt juuri seuraamaan. Pari hätäistä kuvaa sain isommista welsh-poneista.

Juu, ovat nuo cobitkin teknisesti katsottuina poneja. Vaikka ei ensinäkemältä uskoisi.

Vielä yksi random komea shettisori loppuun. Silmät kiinni mutta poseeraus säilyy.

Vähän harmitti että kuvausaikaa oli niin vähän. Mutta jouduin aika lujille kahta ponia esittäessäni ja loppupäivästä oli jo aika hyytynyt olo. Tänään hapottaakin pohkeissa ihan huolella. Tuntuu kyllä että on tullut vähän juostua. Seuraavalla kerralla sitten lisää nukkekuvia.

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Saiman seuraava look

Saiman ensimmäinen, oranssi look oli todella onnistunut mutta mieli teki kokeilla muutakin.

Jotakin tämän tyyppistä olin itse ennen nukkejen saapumista suunnitellut.

Sweet Neatin valmistama jumalainen mohair syö vähän kovuutta meikistä ja ilmeestä mikä ei minusta ole laisinkaan huono asia.

Älyttömän suloinen lopputulos mutta mietin silti, onko mohair liian uhkea? Tavallaan pidän siitä miten se tasapainottaa mitätöntä yläkroppaa ja pientä päätä mutta toisaalta pidän myös kovasti lookista jossa pieni polkkatukka korostaa pientä päätä ja siroa kroppaa. Minun nukeistani ainakin Bealla on tällainen look enkä ole kyllästynyt siihen vuosien saatossa lainkaan.

Oli kamalan märkää ja kylmää. Kuvat on otettu rappusella kun pidemmälle ei päästy.

Huomenna mennään Saiman kanssa kyläilemään. Neiden ensimmäinen vierailu. Nyt pitäisi päättää millaisella tukalla sinne lähdetään?