perjantai 22. tammikuuta 2016

Pakkaskuvia

Kauhean kylmät kelit. Aurinko paistaa pihallemme vain lyhyen hetken aamutuimaan ja harvoin ehdin kuvaamaan siihen hetkeen. Mutta välillä ehtii nappaamaan talteen pari auringonsädettä. Kuvat on otettu eri päivinä näiden pakkasviikkojen aikana. Yksi silloin, toinen tällöin.

Bea ryösti Nicolan talviviitan.


Froggy ja ehkä se tähänastisista päivistä kylmin. Oli aivan mielettömän kaunista kun aurinko paistoi lumikiteisiin. Valitettavasti kuvaaja kangistui kelissä aika nopeasti.

Iza ja puuterilumi jota alkaa olla jo niin paljon, että kuvaaminen sen keskellä on työlästä.

Kaiketi vampyyrejäkin paleltaa jos keli käy kyllin kylmäksi?

Pieni starmanini Mio sai pitää Bowie-maalauksensa nyt toistaiseksi. Meikinpoistoon pitää odotella lauhkeampia kelejä.

Olen alkanut mieltyä tähän peruukkiin enemmän kuin Mion omaan vihreään. Käyttäköön tätä nyt toistaiseksi. Nuo omituiset, tietyissä valoissa esiin tulevat violetit kuidut tekevät tämän peruukin kuvaamisesta haastavaa.

Mukavaa kuitenkin saada Mio pitkästä aikaa taas kuviin.

9 kommenttia:

  1. Kauniita talvisia kuvia~
    No varmasti vampyyriakin voipi paleltaa tällä säällä! ^^'''
    Mion printti/kuvio täytteinen asu on tosi kiva. : D

    VastaaPoista
  2. Jep jep talvi on kaunista mutta haastavaa kuvaus aikaa.

    VastaaPoista
  3. Oi, ihania kuvia! ♡~
    Varsinkin eka kuva sulatti sydämeni totaalisesti! Kauniisti olet aurinkoa saanut mukaan kuviin, muutenkin tunnelma on aivan ihana. On se talvi vaan niin kaunista aikaa, mut valopitosuus ja lämpö putoo kyllä roimasti ;--;
    Sait muuten myös uuden lukijan! ;)

    nukkelandia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Kauniita auringon paisteisia kuvia ^^

    Ihan varmasti vampyyreillakin hampaat kalisee tuollaisessa veret seisauttavassa kelissä! ;3

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa uusi lukija!
    Pakkaskuvauksessa kun lämpötila on alle sen -25c suurin haaste on siinä, hyytyykö kamera vai kuvaaja ensin?

    VastaaPoista
  6. Ensimmäisessä kuvassa on jotakin todella, todella onnistunutta, ilmekin on kuin elollisen olennon. Ihana kuva! Kauniita ovat muutkin kuvat, tykkään erityisesti Miosta.

    Minäkin haikeasti olen katsellut ikkunasta pakkasaurinkoa, mutta ei puhettakaan uloslähdöstä. Kauneimmilla talvipäivillä kylmyys on se yhteinen nimittäjä...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kehusta! Minäkin tykkään tuosta ekasta kuvasta.

    Niin tyypillistä että tänään kun pakkasta on vähän, ei sitten paista aurinkokaan ja lumi on vaan tasapaksun valkoista eikä yhtään kuvauksellista. Parhaat valot ovat aina kummallisissa äärikeleissä.

    VastaaPoista
  8. Ihanan talvisia kuvia, nuket pääsevät kauniisti esille lumista taustaa vasten! ♥

    VastaaPoista
  9. Lumikuvia on luvassa lisää, mikäili ei ala tuulla ja pudotella oksille kinostuneita ihanuuksia alas. Tänään tuulahti, mutta ainakin suojan puolella oksien pääälle kasautunut lumi taisi säästyä. Jos vaan huomnna olisi aurinkoisempi keli...

    VastaaPoista