keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Villien hevosten laakson shamaani (eli uusi nukke Isul Hednar)

Uudella Isulillani Hednarilla on käsittämättömin vaatetus mihin tähän asti olen törmännyt. Yhtä mahdoton kuin Zoralla ja Arashilla mutta sillä erolla ettei tässä stockissa ole yhtäkään käyttökelpoista vaatetta. Pöllönoksennuspallo luineen ja taljoineen.
Mutta viis siitä, itse nukke on nätti ja uusia vaatteita talosta löytyy. Tosin 99% talon nukenvaatteista on naistenvaatteita joten meillä ON pikkuinen ongelma edessämme. Mutta eiköhän siitä selvitä. Nyt kun Mio kohtasi surullisen Army Painter-onnettomuuden, on kivaa kun talossa on taas toimintakuntoinen Isul!

Asiaan. Minun piti kuvailla luonnossa Hednarin hirvittävää vaatetusta mutta syntyi salaapäiten pieni kuvatarina. Olkaa hyvä:

Olen yksinäinen. Perheeni on poissa eikä näytä palaavan eikä ainuttakaan toista shamaania ole näkynyt aikoihin.

On siirryttävä eteenpäin ja sulauduttava muun ihmiskunnan joukkoon. En pidä ajatuksesta mutta kenties se on välttämättömyys.

Hevoset eivät tarvitse enää huolenpitoa. Niitä on niin vähän ja muut huolehtivat niistä. Villit asiat loppuvat maailmasta yksi asia kerrallaan.

Hyväsi ystäväni ja pärjätkää!

Se siitä. Tunteilu ei hyödytä, on liikuttava rohkeasti eteenpäin. Mihin suuntaan lähtisin?

Ratkaisuni on välttämätön ja oikea. Miksi siis tämä puristava tunne rinnassani? Kaipaan takaisin vaikken ole vielä päässyt mihinkään.

Piikkilankaa! Olen selvästi oikealla tiellä kohti sivistystä.

Väki piti kummallisen metakan minusta. Ehkä erotuin liiaksi? Väki näyttää käyttävän hämmästyttävän vähän kallopäähineitä ja turkiksia? Ehkä on parasta pitää matalaa profiilia ja pukeutua kevyemmin.

Näin on vieläkin parempi! Nyt olen tismalleen samanlainen kuin muutkin ihmiset.

Jonkin ajan kuluttua erään kaupungin laitamilla...

Bättis: Mitä minä juuri näin?

Bättis: Menikö tästä juuri ohi alaston mies?

Froggy: Anna kun minäkin katson! Ei se kyllä mikään mies ole, pelkkä pikkupoika.

Bättis: Ei enää niin pieni että voisi juosta ilkosillaan. Poikahan joutuu vaikeuksiin poliisin kanssa jos hän kuljeskelee noin. Juokse hänet kiinni niin minä haen pyykkinarulta jotakin Arashin vaatteita.

Froggy: Sekaannutkohan taas asioihin jotka eivät meille kuuluisi?

Froggy: Tässä on Hednar. Hän on shamaani ja ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoilla.

Hednar: Ööööö... Oliko nyt niin että alastomuus oli joku ongelma?

Froggy: Asia on niin että tietyn iän jälkeen alastomana liikkuvaa voi uhata syyte sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta toiminnasta. Joten ole kiltti ja pue yllesi nämä shortsit.

Hednar:  Shortsit? Tuota, kiitos...

Froggy: Mitäs nyt tehdään? Ei tuota tampiota voi päästää tuonne hortoilemaan yksikseen.

Hednar: Minusta te huolehditte suotta. Mikä minua voisi uhata?

Bättis: Et tahdo että alan luetella... Odottakaas kun minä mietin. Froggy, luuletko että sisaresi suostuisi adoptoimaan toisenkin lapsen?

Froggy: Pandalle iskee ikäkriisi jos hän saa tuon ikäisen lapsen edes paperilla. Mutta voidaan kyllä yrittää vedota hänen sääliinsä... Poika on punapää. Eikö häntä voitaisi muiluttaa Arashin ja Jolien perheeseen? Tuskin heidän äitinsä käy väestörekisterissä lapsilukuaan tarkistamassa?

Bättis: No katsotaan mitä voimme tehdä. Sääli ettei tukka ole sininen. Luulen ettei häntä kukaan usko minun veljekseni tai sukulaisekseni. Se olisi helpointa.

Bättis: Siskokulta! Mukavaa nähdä sinut ulkona raittiissa ilmassa mutta työasentosi on hirveä!

Street: Oliko asiaakin vai tulitko vaan moittimaan? Teet ikävän heijastuman näyttöruudulle.

Bättis: Oli asiaa. Voitko hakkeroida väestötietojärjestelmään yhdelle pojlle henkilöllisyyden? Hän tarvitsee sosiaaliturvatunnuksen ja kaiken muunkin.

Street:  Hoituu kyllä. Se on näkyvissä huomiseen mennessä. Oletko kuitenkin ihan varma siitä, ettei hänellä kuitenkin ole jo valmista henkilöllisyyttä? Oletko tutkinut hänen omaisuutensa?

Bättis: Öh, vilkaisin ja niistä päätellen hän on oikeasti ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoilla. Osassa ryömii matoja.

Hednar: Kyllä, tässä on kaikki mitä minulla on mukanani. Katso, miten upea jänis! Sain sen kiinni viime keväänä. En edes suolistanut sitä vaan ainoastaan hakkasin pehmeäksi jotta se menee hyvin kaulaan ja kiinnitin nämä koristeet.... Ei, en minä pese mitään. Nahka säilyy paremmin kun sitä ei liikoja kastele ja muu muokkaantuu niin hyvin käyttäjän ylle ajan kanssa.

Froggy: (Hyvin tukahtuneella äänellä...) Yäh, kuule Hednar, mitäs jos säilytettäisiin kamppeitasi ensialkuun vaikka puutarhavajassa?


Bonuskuva:
Froggystäkin tulee isona shamaani!

10 kommenttia:

  1. Tuo alastonkuva on aivan mahtava, siihen kun saisi taustalle laiturin ja rantasaunan niin kuvatekstinä voisi olla "Suomen kesä". :'D Streetin vaatekaapista luulisi löytyvän sukupuolineutraalia vaatetusta, ehkä shamaanipojalle löytyisi sieltä väliaikaisasu? ;)

    VastaaPoista
  2. Haha, mahtava tarina! XD Oli kyllä tämän illan piristys! :DD
    Ihana tuo suolistamaton jänis :'D

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Street ehkä joutuukin lainaamaan vaatteita sillä aika huonossa ovat tässä talossa pikkupoikien vaatteet. Paidoissakin on aina joko timangeja, röyhelöitä tai liikaa kaula-aukkoa.

    Suolistamaton jänis voi kyllä olla lisäksi myös orava. Taiteilija joka vaatteiksi nimitetyn tekstiilitaideteoksen on luonut ei ole ollut ihan tarkka yksityiskohdissa...

    VastaaPoista
  4. Olipa melkoisen hilpeä esittelytarina uudelle hahmolle! :D Tätä oli hauska lukea. Poika on todella suloinen kuoriuduttuaan kaikista tilpehööreistään, kauniit kasvot tulevat paljon paremmin esille. :)

    VastaaPoista
  5. Hednar on oikeasti tosi kaunis! Eteenkin silmämeikit ovat ihanat. Mutta se älyä vailla oleva Creator´s Label asu on kyllä vähän liian futuristinen oikein mihinkään käyttöön.

    VastaaPoista
  6. Haha! Hauska pikku kuvatarina!
    Kaaduin melkein tuolilta kun näin, tuon 'alaston' kuvan.. x" D
    Isul Hednar on ihana♡ Tietenkin noita pullamössö vaatteita lukuun ottamatta.. x) Naama on silti se paras, varmaankin.

    ~Siniapila~

    VastaaPoista
  7. Ihan mahtava uusi nukke sinulla ja hauska tarina! Itse tykkään tuosta "pöllönoksennuspallosta" luineen, sopii hyvin luonto kuviin - vaikka muihin ympäristöihin onkin ehkä vähän turhan... eeh... lievästi sanottuna uniikki? :')
    Onnea uuden tulokkaan johdosta, komea poika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui mainita, että minä siis täällä Laura/yoshi Pullip Suomesta. :) Aloitin nyt ihan virallisesti seuraamaan blogiasi. Pakko sanoa, kiva kun että bloggaat kaikista nukeistasi, itseäni kiinnostaa nimittäin varsinkin Pullipien ja muiden aasialaisnukkien lisäksi esim. Monster High postaukset.

      Poista
  8. Heeeei! Kivaa että olet nykyään lukijana. Tervetuloa!
    Täytyy yrittää blogata tasapainossa kaikista talouden nukeista että tasa-arvo säilyy. Seuraavaksi tosiaan purkamista odottaa megasatsi kuvia Pullip Suomen seniorimiitistä josta tuli otettua kuvia PALJON.

    VastaaPoista