lauantai 28. heinäkuuta 2012

Jolie kotimaanmatkailee, osa II

Nämä kuvat on otettu jo muutama viikko sitten. Kiireisemmät postaukset vain tuntuivat pyrkivän edelle. Laitan nyt etteivät jää tykkänään unohduksiin.
Eli tarina on tämä. Otin Jolien pikavisiitille Lahteen tarkoituksena ottaa reissukuvia. Mutta plääh, koko päivän satoi tai oli niin harmaata ettei kuvaamisessa ollut oikein mieltä. Sitäpaitsi emme käyneet missään teollisuusaluetta kuvauksellisemmassa paikassa.
 Luulin jo ottaneeni nuken mukaan reissuun turhaan kun paluumatkalla satuimme Vääksyyn 11. Mobilistiajoon joka kokoaa suomalaiset autoharrastajat aina keskikesällä yhteen. Vääksyn kaunis kanavamaisema toi tapahtumaan kauniit puitteet.
Tulimme tapahtumaan ihan sen loppupuolella ja osa autoista oli jo lähdössä. Aurinko paistoi matalalta ja ihmisiä oli paljon mikä teki kuvaamisesta hankalaa. Mutta muutama kuva saatiin kuitenkin.

Aloitin varovaisesti kauempaa. Myönnettävä on, että uusi Corvette on aika vaatimattoman näköinen. Perusauto.

Ohjelmalavan katsomossa. Taustan vanha, kanavassa kiinni oleva rakennus on lahjatavaramyymälä jossa kannattaa muuten vierailla!

Ei meitä nuo autot niin kauheasti innostaneet. Kanava oli kuitenkin tosi viehättävä näky ilta-auringossa.

Vääksyn kanava yhdistää Päijänteen muuhun maailmaan. Kaikki vesiliikenne etelään kulkee sen kautta. Tässä sulkuportissa on jotain Maigret-romaanien tunnelmaa. Tahtoisin tulla kävelemään kanavan rantoja joskus ajan kanssa ja syömään täällä jäätelöt.

Jolie ja Mustangit. Taaempi keltainen on joskus valittu vuoden autoksi omassa lajissaan. Näitä muokkaillaan yhtä intohimoisesti kuin nukkejakin. Hienoimmat ovat todellisia taideteoksia mutta aina välillä näkee miten kikkailu menee tyylitajun ohitse. Ihan kuin nukeissakin!

Aurinko alkaa laskea. Fordin T-bird oli vielä kuitenkin kuvattava. Jos auto voi muistuttaa lolitaa niin tämä siinä onnistui.

Myönnän. Minulla oli väärä nukke mukana. Fiftarimisu Jupi tai reissutyttö Bara olisivat olleet enemmän kotonaan autotapahtumassa. Mutta kaikkea ei voi suunnitella.

2 kommenttia:

  1. Vaikken henkilökohtaisesti autoharrastajia tunnekaan, niin voin kuvitella että se on aika paljon nukkeharrastuksen kaltaista...osien tilaamista ulkomailta, tavaran kasaantumista nurkkiin, miittejä ja tuntikausien nyhräystä.

    Alhaalta päin katsottuna toinen kuva on aivan loistava! Jolie näyttää jokseenkin huvittuneelta.

    VastaaPoista
  2. Autohommissa on hirveästi samaa kuin nukkehommissa. Kiistat siitä saako kustomoida vai pitääkö säilyttää museoitavassa kunnossa ja niin edespäin. Noihin verrattuna meidän harrastus on kuitenkin halpaa ja helppoa. Se saa aina asiat kivasti mittasuhteisiin.
    Kiitos kehuista! Sekä Jolieta että minua tuo touhu ja siihen liittyvä teemanmukainen pukeutuminen sekä viihdytti että hoikan huvitti. Mutta kanavan myymälöihin tahdon uudestaan ja paremmalla ajalla!

    VastaaPoista