tiistai 22. syyskuuta 2015

Paljastuksia! Eli Sisterhood of the World Blog-tagihaaste

Sain Spicalta Spicasmagoria Extreme-blogista jännittävän blogihaasteen ja tottakai siihen oli vastattava välittömästi.
Panda aloittaa paljastamalla rohkeasti kaiken. Ymmärrettävistä syistä tämä kuva jäi itsesensuuriin PullipSuomen kesäkuvahaasteessa...

Minusta on kauhean imartelevaa saada blogihaasteita ja niihin vastaaminen on yhtä hauskaa kuin muiden vastauksien lukeminenkin. Selasin ihan muista syistä blogiani vuosien taakse tässä taannoin ja silloin mietin, että pari vuotta sitten näitä ehkä oli liikkeellä enemmän kuin ennen?

Mutta aloitetaan: 

1. Keräätkö jotakin muuta kuin nukkeja?


Jep jep. Anonyymit keräämisongelmaiset täällä päivää... Keräily on minulla selkäytimessä ja vaikka teen kaikkeni rajoittaakseni, se ei muuta sitä totuutta että minulla on liian pieni talo kaikelle mitä omistan.
My Little Ponyjä aloitin keräämään jo vuonna 1983 ja Enchanted Kingdom-hevosia hiukan sen jälkeen. Täältä löytyy lisäksi kirjoja, sarjakuvia, vanhaa hopeata, kettuterrieri-aiheista kampetta, leluja, figuureita ja niinedespäin.
Meitä on samassa taloudessa kaksi keräilijää, joten ulkona tilanne on suunnilleen yhtä kaoottinen kuin sisälläkin. Mutta sairaus se olisi minimalistinen elämäntapakin!

2. Miksi aloitit blogin pitämisen?

 Asiat unohtuvat niin nopeasti. Minulla oli tarve jollekin kronologisesti etenevälle muistiinpanopaikalle nukketekemisien ja hankintojen suhteen. Päiväkirja tuntui jotenkin hassulta ja blogi on ollut ihan täydellinen ratkaisu.
Samalla se ratkaisi ongelman siitä, mihin kuvia saisi nettiin niiden jakamista varten. Minulta on kadonnut iso läjä alkuaikojen kuvia, koska niiden kuvasivu ei enää vastaa osoitteeseensa. Mihin lienee joutunut mutta poissa varmaan lopullisesti?

Iso asia on ollut myös ystävyys ja yhteisöllisyys tutuimpien nukkebloggaajien kanssa. Kun irl-elämässä ei tunne juurikaan samanlaisia harrastajia, on mahtavaa päästä juttelemeen ja kertomaan tekemisistään sekä kuulemaan muiden tekemisistä.

3. Osaatko nimetä kokoelmastasi yhden tietyn nuken, joka on suosikkisi?

 Pidän kovasti kaikista nukeistani ja joka kerta kun jotakuta kuvaan, ihastun siihen uudestaan. Mutta molemmat Blytheni sekä Nono ovat sellaisia joiden takia saattaisin kääntyä takaisin palavaan taloon.

4. Suosikkisi nukkien asusteissa/varusteissa?

 Päähineitä on oltava.

5. Tiedätkö tarkalleen kuinka monta nukkea kokoelmassasi on (sinun ei tietenkään tarvitse kertoa lukua :-) )?

Kyllä, tiedän tarkalleen. Niitä ei loppuviimein ole niin kauhean paljon ja pidin vastikään nimenhuudon ja väestötiheyslaskennan.


6. Soitatko mitään soittimia ja jos niin mitä?

En niin mitään. Olen musiikin suhteen täysin lahjaton. Laulan kyllä mielelläni ja soitan suutani lahjakkaasti.


7. Missä sijaitsee suosikkipaikkasi jossa olet koskaan ollut?

Home sweet home. Jos joudun ikinä mielipiteideni vuoksi kotiarestiin kuten Aung San Suu Kyi, viihdyn luultavasti oikein hyvin poistumatta laaksostani. Ainakin mikäili eivät katkaise nettiä!

 8. Mistä asiasta pidät itsessäsi eniten?

Huh huh, vaikea kysymys! Pidän siitä miten helppoa julkisesti puhuminen ja luennoiminen on minulle. Pidän suuni muodosta ja jopa äänestäni, vaikka sitä parhaiten voisi luonnehtia sanalla kantava. Saan jatkuvasti kuulla kommentteja siitä, että tutut kuulevat ääneni perusteella missä olen.

 9. Lempikirjasi tai -elokuvasi?

 Olen kirjojen suhteen ongelmakäyttäjä, mutta nykyään tuntuu että pärjäisin ihan hyvin vain mangoilla ja Agatha Christien, Jane Austenin ja Terry Pratchettin teoksilla.

 10. Jos voisit suunnitella oman nuken, miltä se näyttäisi?

Olen suunnitellut ja toteuttanut nukkeopintojeni puitteissa useita nukkeja eri materiaaleista. Lähinnä posliinivaluja, tekstiilikuvanveistoa ja laminointia. Tällä hetkellä on tavoitteena toteuttaa täydellinen mollamaija. (Deadline on perjantaina ja nyt on tiistai...)

Toivoisin kovasti että ainakin Mamikohime, Sweetneat ja Lady Nancy viitsisivät tarttua haasteeseen!

4 kommenttia:

  1. Kiitos kun vastasit haasteeseen! :)

    Oi miten kunnioitettava tuo My Little Pony-kokoelma ja hienosti esilläkin. Tuollainen lohkoihin jaoteltu kaappi sopii hyvin poneille, jotenkin ponit pääsevät siinä paremmin esille kuin pelkästään suoralla hyllyllä nököttäessään.

    Arvokkaat nunnanuket värikkäiden ponien keskellä saivat hymyn huulille. Ihana yksityiskohta! :)
    Hei, minullakin on jossain tuollainen ponijuliste... en edes muistanut!

    Toivottavasti saamme nähdä täydellisen Mollamaijan kun hän valmistuu!! ^3^

    VastaaPoista
  2. Tuossa on ponikokoelmasta ehkä kolmannes... Kun ostin nuo kaksi hyllyä, kuvittelin että koko kokoemani tulisi mahtumaan siihen. Kuinka viaton sitä silloin joskus on ollutkaan? Kuten hiiriterran päältä näkyy, irtoponeja vyöryy täällä laumoittain siellä ja täällä.
    tuo juliste on ponikerhon kerhojuliste ja käsittääkseni aika haluttu. Kaiva omasi kiireesti esiin!

    Heh, mietinkin huomaako kukaan nunnia? Ne ovat ihan ensimmäinen itse tekemäni nukke(ryhmä) ja tykkään niistä kovasti yhä. Kahdella kolmesta on kaukassa koirakentältä löytyneet rippiristit ja yhdellä yksi minulle hyvin merkityksellinen koru. Olen usein ajatellut kuvailla blogiin vähän nunniakin, mutta se on jäänyt. Ovat raukat kauhean pölyisiä.

    Mollasta uhkaa tulla kaikkea muuta kuin täydellinen. Mutta jos se jotakin on niin se on smaragdinvihreä!


    VastaaPoista
  3. Näitä on mielenkiintoista aina lukea. Pitääkin tarttua haasteeseen heti kun on aikaa ylimääräiseen. :)

    VastaaPoista
  4. Mahtava juttu! Minäkin tykkään lukea ihmisten vastauksia.

    VastaaPoista