perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 11. Luukku

Eilen oli kiire joten tänään tulee kaksi luukkua peräkkäin.

Ensin urakoitiin joulukortteja ja sitten kirjoitettiin ne. Tein 30 korttia ja hiukan loppuivat kesken. Muutama nyrkkipostina matkaava kortti täytyy vielä värkätä, mutta niillä ei ole kiire.
Tänä vuonna kaikki saivat koirateemaisen kortin. Kuva-aiheita taisi olla viisi erilaista? Labradorin pentu korissa, chihuahuat, dalmis, berni ja bichon frise.
Löysin nimittäin Sinellistä noin kuukausi sitten kauan metsästämiäni koirakuvioisia leimasimia. Aivan erityisen mukavaa oli että niissä oli kunnollisia rotuja eikä mitään hupikuvia. Noiden yllälueteltujen lisäksi siinä liuskassa on basset hound, shih tzu ja joku muukin.

2 kommenttia: