keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Linnet kotona ja kylillä

Keväällä loppuu maanviljelijän vapaa-aika istua koneella. Siksi rakastan sadepäiviä! Silloin ehtii tehdä rästihommia kuten päivittää blogiin Linnetin viime aikojen liikkeitä.
Linnetin kuvamaratooni ylitti sadan kuvan rajapyykin pari viikkoa takaperin. Asia jota epäilin vuoden alussa ja josta olin varsin ylpeä. Ei yhtäkään missattua päivää!

Linnetin satanen sattui juuri Nukke- ja Nalletapahtuman aattoon. Olin jo etukäteen stressannut mistä löydän hyvän satasen aiheen, mutta samalla päästiin juhlimaan Taito-Aivian satavuotisjuhlia. Sattuipa somasti. Niin ja Linnetillä ON alushousut jos sitä joku epäilee...

Samalla reissulla kohdattiin tämä upea kauttaaltaan kirjailtu nalle. Kirjailut oli tehty valmiiseen nalleen ja ne kulkivat läpi jalkapohjien ja käpälien. Eleganttia.

Kotona Batgirlin kanssa joka odottaa että bongaan jostakin Gotham Cityn kuvustaustaksi.

Onko näitäkään kuvia laitettu blogiin? Linnet Tampereen Hevosmessuilla. Kuvassa yleisömeri, sellisti kilpailuasussaan ja vuonohevoskatrillin ratsupari.

Kotihevostelua. Ponit, jonoon järjesty!

Tämän seudun jokakeväinen joutsenvitsaus. Ei ole kivaa asua muuttoreitillä. Ja ei, tuo ei ole kosteikko vaan jonkun onnettoman pelto. Seisomme Linnetin kanssa Valtatiellä 9 ottamassa kuvaa joten mistään erämaa-alueesta on turha puhua.


Linnet kaksosineen. Pelleilyä hotellin vessan peilin äärellä.

Satuimme Linnetin kanssa saamaan hotellihuoneen vastapäätä bilekäyttöön vuokrattavaa sauna- ja uima-allaskabinettisiipeä. Voi kun kauhean mukavaa. Pulleat ja suurimmalta osalta alastomat ex-urheilijat saunoivat, uivat ja mellastivat samalla kun muu asujaimisto yritti lukea genetiikkaa.

Linnet ja Lumi-Miku.

2 kommenttia:

  1. Kaikenlaisia hauskoja tilanteita onkin Linnet päässyt näkemään. Onnittelut haasteen saamisesta päätökseen :). Ite en varmaan pystyisi ihan jokapäivä 100 päivän ajan kuvaamaan, siksi arvostankin kovasti sun suoritusta :).

    En muuten huomannu kattoa hameen alle ensimmäisessä kuvassa :D. Vasta kun luin kuvatekstin kiinnitin siihen huomiota :D. Hassua miten tuo sama peruukki näyttää kahdessa kuvassa ihan oranssilta. Oranssinpunainen sopisi kyllä Linnetillesi.

    VastaaPoista
  2. Ei haaste vielä ole tässä. Nyt mennään kohti 200 rajapyykkiä ja siitä kohti kolmeasataa! Saman nuken kuvaaminen päivittäin on uskomattoman addiktoivaa ja mielikuvitusta herättävää. Suosittelen kokeilemaan!
    Blythejen hiuskuitu on jotenkin jännää ja elää valon mukana kauniisti. Olen itse asiassa vähän haaveillut, että seuraavan Blytheni hiukset saisivat olla keltaiset tai oranssit jos sinitukkainen unelma jää toteutumatta.

    VastaaPoista