tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen Azoneni

Uusin nukkeperheeni jäsen, ihka ensimmäinen Azone-nukkeni saapui tänä aamuna lyöden kaikki ennätykset Atlantin ylittämisessä. Vielä viime viikon lopulla myyjä kirjoitteli ja pahoitteli postituksen viivästymistä. Mietin viikonloppuna että jollen saa tiistaihin mennessä seurantakoodia, alan kyselemään perään. Mutta mitä sain? Paketin ovelleni asti kannettuna. Ei tulleja ei mitään. Olin ihan puulla päähän lyöty. IKINÄ ei ole mikään Usan paketti tullut näin nopeasti!
Paketti. En yhä vieläkään viitsi sensuroida osoitettani. Jos tulette käymään keitän kahvit. Pakettia lähestyy myös torpedomainen nenäsektori. Iippa ei ole tällä hetkellä mikään ihanne-eläin. Se murtautui eilen matkalaukkuuni pohjan kautta saadakseen vesirinkilän. Epäkypsää käytöstä 10 vuotta täyttäneeltä koiralta.

IIIIIH! Siinä se on. Tukka pannasta huolimatta pystyssä. Läpinäkyvä muovilaatikko jossa on Azonen painatukset. (En säästänyt.)

Taustapahvi laatikon selkäpuolella. Surkeita hämäräkuvia mutta olin liian tohkeissani siirtyäkseni muualle kuvaamaan. Sääli ettei tuo koululaukku kuulu vakiomallin mukana tulevaksi.

 Alisa itse ja taustapahvin sisäpuoli. Kuvakavalkaadi Alisasta.

Nyt kun väärennösnukeista on puhuttu paljon ja niitä liikkuu enemmän ja enemmän markkinoilla, nuken mukana tulevat paperit ovat entistäkin arvokkaampia. Vasemmalla alhaalla mystinen tarra jonka salaisuus ei ole minulle vielä selvinnyt. Saa kertoa ken tietää.


Vasemmalla Alisan kokoiselle sopivia vaatteita, oikealla Alisa Day of Mayn kaksi versiota. Mattaruskealla tukalla eli tämä joka minulla on ja kirkkaanruskeatukkainen versio.
Tämä on Azoneille hyvin tyypillistä. Samasta nukesta voi olla useampi pikkuisen toisistaan eroava versio. Kun vielä samaa nukkenaamaa myydään monen eri vaatesetin ja teeman mukana, Azoneiden henkilöittäminen voi olla hankalaa eteenkin silloin, jos nukke ei kulje stockvaatteidensa kanssa.

Kaikki Day of May-puetut nuket. Maya, Sahra (jonka nimen salama kätkee) sekä Alisa. Nettikaupoissa en ole törmännyt kuin Alisaan.
Harmittaa muuten yhä ettei tuo laukku kuulu stockiin ainakaan Alisalla. Jostakin syystä tykkään ihan mielettömästi tällaisista järkevästi puetuista nukeista. Hassua?

Alisan passikuva.
Omalla Alisallani ei tukka käänny tuollatavoin säyseästi sisäänpäin vaan sojottaa riemukkaasti vähän joka suuntaan. Omani on myös paljon häkeltyneemmän näköinen.

Se vaaleatukkaisen Azonen kuvalla varustettu kirjanen on omistajamanuaali. Täällä tulee mukana ohjeet niin puhdistukseen kuin hiusten ja kiharoiden hoitoonkin.Tämän saisivat kopioida myös Pullipeille!

Ihka ensimmäinen muotokuvayritelmä. Ainakin nukke seisoo tuhdisti omin jaloin pystyssä.

Toinen muotokuvayritelmä. Nyt tuli vähän ilmettäkin mukaan. Alisa on livenä ihan eri näköinen kuin kuvissa.

Tuo pikkiriikkinen nenä on hämmentävä. Se vain välillä katoaa ja kasvojen ainoaksi elementiksi jäävät silmät.

Älyttömän hyvin tasapainotettu nukke, ei voi muuta sanoa! Seisoo ja istuu ilman mitään kommervenkkejä ja kroppa on paitsi kaunis, myös napakka ja tarkoituksenmukainen.

Kiitos katsomisesta! Yritän seuraavalla kuvauskerralla saada vähän posetuskuvia ja kroppaa näkyviin.

7 kommenttia:

  1. Ihana nukke! Olenkin viime aikoina näitä Azone-kuvia vähän sillä silmällä katsellut, että jos sitä omankin voisi joskus uskaltaa hankkia. Alisasi on kyllä sievä tapaus, tuo koulupuku on ihana. <3 Paljonko nämä Azonet maksavat suunnilleen?

    VastaaPoista
  2. Aaaaa~ Onnea hirmuisesti! x3 Kauheaa, Azone-kuuma vaan kasvaa, luulin jo päässeeni yli siitä. Alisa on ihan hirmu suloinen ja minusta paras noista Days of May-nukeista~ <3

    Tarrassa lukee "tietojen säilytystarra"...mutta en kyllä keksi mitä "käyttöä" tuolla tarralla on, miten se tarra tietojen säilytyksessä auttaa?
    Ihania nuo kaikki mukana tulleet lehdykät ja oppaat ja kuvat~ Rakastan tuollaista boonusmateriaalia!

    Vallan hellyyttäviä kuviakin olet Alisasta ottanut, eihän tässä voi muuta kuin katsella ja huokailla ihastuksesta sydämen sulaessa~

    VastaaPoista
  3. Oi ihana <3 Mistä olet tämän ostanut?
    -Feliara-

    VastaaPoista
  4. Alisan tilasin pienestä ja edullisesta amerikkalaisesta nettikaupasta nimeltä Denises Dolls joka oli tutkimuksissani edullisin sekä piti valikoimissaan erikoisuuksia joita muualla ei ollut.
    http://www.denisesdolls.com/Azonedolls.html#new
    Muita myyjiä ovat esimerkiksi JR Toys http://www.jrtoys.net/en/index.html. Monella firmalla nuket myydään loppuun jo ennakkotilausten perusteella.
    Azoneiden hinnat lähtevät 150 dollarin pinnasta ja jatkuvat sinne isojen nukkejen tuhanteen dollariin. Pienimpiä Picco Neemoja saa joskus alle sadan dollarin.
    Ebayssa on paljon Azoneita, mutta kannattaa katsoa myyviä firmoja. Monella sama nukke on edullisempi suoraan firman kotisivuilta ostettuna.

    VastaaPoista
  5. Minkä kokoinen nukkesi on? Kuvista ei oikeen osaa mittasuhdetta laskea. Suloinen ilmestys. Kokeile vesikampausta, latvat on ehkä paketissa sähköistyneet ja vesi saisi ne taas aisoihin. Ite useesti kastelen peruukkien suortuvia märillä sormilla ja ihan kivasti toimii ja nopeesti. Kuivuessaan pysyy jonkun aikaa muodossaan jos on ihan kunnolla kastellut. Sebsyn hiukset varsinkin on aina pakko kastella kun noi kuidut haluu niin kovasti olla naaman edessä muuten :D.

    Ihana asu <3. Tykkään hirveesti koulupuvuista ja univormuista :3.

    VastaaPoista
  6. Hei onneksi olkoon ^0^/ Mukavaa, että Azone innostus tarttuu muihinkin. Alisa on kyllä söpö ^^ ja tuo koulupuku <3 Hauskasti muuten sointuu yhteen puvun ja ympäristön värimaailma - tuollainen harmoninen fiilis tulee.

    Jos haluaa muotoilla nuken hiuksia, Azonella on myynnissä Azone doll oil mist -muotoilusuihketta, mutta se taitaa olla tällä hetkellä loppu kaikkialta... Mutta tuo vedellä kostutus, kuten LadyNancy neuvoi, auttaa. Jotkut käyttävät ihan kiehuvaa vettä ja jotkut kuulemma laittavat hiukan hoitoainetta.
    Lyhyet hiukset voivat välillä olla vähän haastavia muotoilla...
    Odotan innolla seuraavia Alisa-kuvia ^^

    VastaaPoista
  7. Yritän ottaa seuraavaan Alisan kuvaukseen jonkun toisen nuken mukaan mittasuhteiksi.
    Alisan tukka on paitsi sivulle sojottava, myös tosi epätasainen. Yritin kyllä hiukan kihartaa sitä sisäänpäin jotta Alisa näyttäisi enemmän passikuvaltaan, mutta sen tukka on niin paksu ettei lopputulos ihan priima. No siistimpi nyt kuitenkin. Voi olla että joudun hyväksymään sen, että Alisani on hiukan homssumpi kuin kuvien Alisa. Tuo tukan materiaali on kyllä tosi taipuisaa muuten ja luulen, että sitä olisi helppo kammata eri muotoisiin kampauksiin jollei tukkaa olisi leikattu niin muotoon.
    (Seuraava Azone jo haaveissa...)

    VastaaPoista