perjantai 29. maaliskuuta 2013

Piinaviikon pikakuvat

Kaunis keli on hemmotellut kuvaajaa koko viikon. Nopeita yksittäisiä kuvia on kertynyt vähän yhdestä jos toisestakin. Kasataan ne kaikki tähän samaan syssyyn.

Nono ulkona eräänä erittäin tuulisena päivänä. Ensin lensivät saparot suorina, sitten tuuli vei koko peruukin.

Blingit ja vihreät kynnet. Nämä eivät ehkä kesällä enää näy edukseen?

Tietyistä kuvakulmista Nonosta tulee paitsi kauhean raasun näköinen, myös ihan piirrosmainen, kaksiulotteinen hahmo. Pieni nenä on kuvauksen kannalta haastavampi kuin iso ja kasvoille muotoa tuova klyyvari.

Vilperi pitkästä aikaa. Hän suostui laittamaan housut ja toisen paidan, mutta ei edelleenkään kenkiä.

Kaiketi paljas jalka pitää oksistossa kiipeillessä paremmin? Tiedän muuten yhden jonka olisi aika käydä menninkäisten parturissa...

Pullipperhettä  välillä. Panda kävi ihailemassa auringonpaistetta Jyväsjärven jäällä. Alban rannassa on jäällä taideteoksia. muun muassa tämä teräksinen piikkipallo.

Suuremmoinen keli! Pandan turkistakki häviää tykkänään hiusten sekaan.

Auringonpalvoja.

Linnet oli samassa reissussa. Taustalla Lutakon talot.

Korpilahden kylänraitti on keskitalvella aika kuollut vaikka kaunis onkin. Linnet on jo kevätkuosissaan.

 Nono sai Lady Nancyn vetämässä kimpassa Lutsilta 20 milliset pinkit silmät.

Ei itse asiassa hassummat!

Etsinnässä olisi sävyyn sopiva marjapuuron värinen peruukkikin, kunhan tuohon tennispalloon sopiva peruukki löytyy.

3 kommenttia:

  1. Ihana määrä erilaisia nukkeja kerralla :). Ulkokuvat on mielikuvituksellisista paikoista.

    Nonon silmät on ihanat, sopii ihanasti huulien väriin. Onko tuo pään ympärys yli 10 tuumaa?

    VastaaPoista
  2. Nuo vaaleanpunaiset silmät sopii loistavasti Nonolle. Tykkään muuten noista verkkahousuista, onkohan niitä MSD-koossa? Ihanan rennot.

    VastaaPoista
  3. Nonon pää on justiinsa sen 10 tuumaa, sillä se on korvien yläpuolelta mitattuna 24.5 senttiä.
    Nonon verkkarit on varmaan itse tehdyt. Sain ne kropan mukana. Tykkään niistä itsekin ihan hurjasti. Kivaa löytää järkeviä arkivaatteita nukeille.
    Olen ihan hullaantunut noihin silmiin. Tuo 20 milliä näyttää luontevan kokoiselle, ne vihreät oli ehkä kuitenkin hintsun pienet.

    VastaaPoista