perjantai 1. maaliskuuta 2013

Paitaostoksia

Pitkästä aikaa shoppailukuvia. Ja mikä vielä oudompaa, asioita minulle, ei nukeille.

Kun Paratiisikartano-foorumilla tiedettiin kertoa H&M.mälle saapuneista G1-ponitavaroista, arvasin että niistä tulee suosittuja. Monesta paikasta ne myytiin loppuun saapumispäivänä. Käyn harvoin kaupungissa ja arvelin olevani ankarasti myöhässä. Mikä riemu olikaan löytää Jyväskylän myymälästä vielä 2 kpl koon 36 paitoja!
Olen elänyt jo 80-luvun kerran enkä siis mikroshortsisäännön mukaan saisi enää toista kertaa kasarivaatteisiin pukeutua. Enkä kyllä tahtoisikaan. Jollei paidassa olisi ponikuvia, en ikinä ostaisi käytetyksi pestyä luikeropaitaa joka on yhtä leveä kuin on pitkäkin. Mutta ponien takia olisin valmis pitämään tyhmempääkin vaatetta. Jos edes hennon sitä käyttää...

Punaisen ristin kirpparilta löytyi sitten tämä. Tämän pitäisi olla lapun mukaan kokoa L, mutta vaate on lähinnä lastenvaatteiden mitoituksella. Sääli sinällään. Aion kyllä yrittää mahtua siihen, mutta en takaa lopputuloksen esteettisyyttä... 

Toivoisin lukijoilta mielipidettä siitä, kuvaako tämä paita jotakin oikeasti olemassaolevaa animea tai mangaa, vai ovatko kuvat pelkkiä random-piirustuksia?

Tässä muutama lähikuva hahmoista. 


Selkämyspuolelle virnuilee tällainen tupakoiva veijari.

Tämä silmälasipäinen hyssyttelijä soitti jotakin kelloja muistin uumnissa, mutta en saanut ajatuksesta kiinni.


Olisi mahtavaa jos joku tunnistaisi tai edes arvaisi, mistä kuvat ovat peräisin. En mielelläni käytä puseroa josta en tiedä mitä se mainostaa.

Bonuskuvana, arvatkaa kuka on valmis!

Tai no ei Deden kohdalla voida vieläkään puhua valmiista. Mutta sanotaan näin että nyt hänellä on silmät, meikki, peruukki ja vaatteet yllään. Eikä tähän mennytkään kuin miltei 4 vuotta. Olen niin onnellinen että tuo ihana vihreä peruukki sai käyttäjän. Meikki menee vielä vaihtoon, mutta niin kauan kuin se suuri idea puuttuu, tällä mennään.

2 kommenttia:

  1. Pitäisi itsekkin muistaa käydä paratiisikartanossa lukemassa juttuja, minulta on tuo MLP paita mennyt täysin ohitse. *snif*

    Kyseinen animupaita on sarjasta Rurouni Kenshin. Kohtuu suosittu aikoinaan. Sellainen historiallisemmasta japanista kertova sarja, jossa miekat ja samurai henki oli vielä arkipäivää.

    No parempi myöhään kuin milloinkaan saada nukke valmiiksi. : D Oma BJDnikin on nyt vihdoin viiden vuoden odotuksen jälkeen saanut ne suipot korvansa.
    Tuo peruukki on kyllä ihastuttava. <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnistuksesta! Nyt tiedän mitä vastaan, jos joku kysyy hienosta paidastani. (Jollei hän kysy että etkö löytänyt oman kokoistasi paitaa :P)

    noita MLP-paitoja pyörii vielä Henkkamaukoilla siellä täällä. Kannattaa käydä kyselemässä. Tämäkin oli jemmattuu niin sotkuiseen rekkiin, etten ilman myyjää olisi edes vilkaissut sinne.

    VastaaPoista