keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Coolcatin paketti

Coolcatilta saapui pikkuinen laatikko ääriään myöten täynnä kaikkea ihanaa.

Tarkoitukseni oli tilata kerralla tarvikkeita pääosin niille viimemmäksi tulleille nukeille joilta puuttui yhtä sun toistakin. Mutta minun olisi pitänyt etukäteen koota parempi lista tarpeista. Nyt pieniä mutta olellisia asioita jäi puuttumaan.
Kuten tässä: Yuta sai pitkään kaipaamiaan vaatteita. T-paidan, hupparin, housut ja kengät. Mutta sukat unohtuivat *blush*. Tuon kokoisia kun ei talosta löydy yksiäkään. Ne ovat varmasti Coolcatilla nauraneet minulle, sillä tilaajalahjana tuli NILKKASUKAT. Tosin pitsireunuksiset. Onneksi Yuta ei ole niin tarkka pikkujutuista...

Yuta sai myös kiivaasti tarvitsemansa vaihtokädet. Nyt ilmeily sujuu. Kimppatilauksessa tulee myös peruukki joskus tulevaisuudessa, joten Yutan klanilook jää historiaan (niin söpö kuin onkin).

Se mitä Yuta vielä kaipaa on lippalakki. Muutamissa Azonen omissa vaateseteissä on oikeanlaisia hattuja mutta pelkään tilata koska on olemassa vaara että sieltä tulee myös nukke posteljoonina...

Sukkiksia. Älyttömästi sukkiksia. Ja reisimittasukkia. Koska koko laatikko oli suunnilleen täynnä sukkia, nilkkasukkien unohtaminen on ymmärrettävämpää. Coolcat oli sitten viime näkemän lisännyt kokotaulukoihinsa Azonetkin, joten nämä Pullip-kokoiset sukkikset ovat Alisalle ja Pullipeille yhteiskäyttöön. Olin alkuun epäuskoinen että sama koko mahtuisi, mutta mustat sukkikset oikealla ovat Alisan stockista. Koko on ihan sama vaikka Pullipeilla tuntuu olevan niin paljon pidemmät kintut.

Jupi mallaa mintunvihreitä pitsisukkiksia. Minusta nukke ilman sukkia on eteenkin mekossa vähän puolipukeinen näky. No helteellä tietty mutta muuten...

Kaikki loppu tulikin sitten lellilapsi-Yukille. Mutta puolustaudun sillä ettei Yukilla ole hirveästi mitään omaa ja sen kanssa samoja kamppeita voivat käyttää myös Nono ja Lydia.
Vasemmalla alhaalla ovat Coolcatin omat versiot kääntyvämmistä rannepaloista. Ne olivat edulliset joten halusin koettaa saako niiden kanssa lisää liikkuvuutta käsiin? Värimätsi on semiwhiteen ihan täydellinen, enkä kyllä muuta odottanutkaan.
Mummomallin alushousut on valittu tarkoituksella. Tarkoitus ei ole olla humoristisen epäsexy vaan suojata arkaa vinyyliä. Noista on tavispantsuja enemmän suojaa. Korkeat valkoiset sukat samasta syystä samaa sarjaa. Ajattelin että kesäasujen alla pitäisi olla kevyempi suojavaatetus.

Valkoiset kengät on Hartsilasten foorumilta käytettyinä hankittu. Ne vain sopivat tähän alusasuun niin kivasti eikä niistä ole vielä nähty blogissa kuvaa. Valkoiset kengät ovat epäkäytännöllisyyden huippu, joten hankin Yukille sellaiset joita en ikinä ostaisi itselleni ;)

Normaalisti Dollfie Dreamit suojataan näillä sukkapuvuilla. Valkoinen on täysin suojaava kokohaalari jota pidetään vaatteiden alla, Yukin yllä oleva kamelinruskea on lyhythihainen ja -lahkeinen "kesämalli".

Vinyyli on niin arkaa ettei sitä oikein tajuakaan ja monia tahroja ei tahdo saada pois. Olen tunnettu suuripiirteisestä nukenkäsittelystäni, joten koen pientä stressiä vinyylinuken suhteen. Ajattelin että haalaroimalla Yukin välttäisin edes pahimmat.

Pantoja tuli kaksi. Tarkoitukseni oli päällystää nämä ja laittaa toiseen vaikka pupunkorvat, mutta tuo vaaleanpunainen on aika sievä näinkin. Sääli etten osaa oikein pukea pantaa kauniisti. Minusta tuntuu että se enemmän tursottaa kampausta kuin pitää sitä kurissa.

Sukkia, lisää sukkia. Isojen tyttöjen kukalliset pitsisukat ja khakinharmaat arkisukkikset syksyä varten.

"Älä sure Yuki! Minusta ne istuvat ihan kyllin hyvin."

Useimmat Dollfie Dreamit ovat isopovisia, joten niiden uikkareissa on kuppikokoja pitkälle. Pienipovisille tarjontaa on hyvin vähän. Otimme näiden suhteen harkitun riskin ja niin kävi, että yläosa on hiukan väljä.

Vastaavasti alaosa saisi peittää pikkuisen enemmän. Juuri tästä syystä ihmisten maailmassa myydään biksut useimmiten ylä- ja alaosa erikseen.
Mutta yhtä kaikki, nyt vain rantakautta odottelemaan!

4 kommenttia:

  1. Ihan kuin Yutan kesätukka olisi hieman kasvanut aiemmista kuvista! :D Mutta kohta ainakin, kunhan peruukki saapuu.

    Ihania ostoksia olet tehnyt. Minusta tuo DD:n lyhythihainen sukkapuku on jotenkin tosi hellyttävän näköinen, söpösti vanhanaikainen pitseineen kaikkineen.

    VastaaPoista
  2. Niin, mitäs jos vain odotan että Yuta itse kasvattaa tukkansa takaisin :D
    Saa nähdä mitä peruukin kanssa tapahtuu? Käykö niin että Yuta jatkaa kynittynä senkin jälkeen?

    Tuo lyhyt sukkapuku on niin suloinen. Ajattelinkin että se näyttäisi vielä tuollaisena puuterinvärisenä vanhan ajan alusasulta. Vielä kun olisi tyyliin sopiva päällyspuku!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa että lisäsivät pakettiin pienet nilkkasukat vaikka ne nyt sitten olivatkin vähän hörhelöiset! Sopii silti Yutalle! :D Odotan mielenkiinnolla millaisen peruukin poika saa aikanaan. :)

    Minäkin pidin tuota puuterinväristä aluspukua ihan hauskana, vanhanaikaisena alusvaatteena. :D Siitä vain väkertämään jotain sopivaa päälliasua. :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen kovasti pohtinut mitä kesävaatetta Yuki mahtaisi käyttää. Ajattelin että joku röyhelöhame ja pikkuliivi tuon aluspaidan päälle voisi olla ihan söpö yhdistelmä. Saa nyt vaan nähdä mitä tässä ehtii tekemään vai ehtiikö mitään...

    VastaaPoista