keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Uusi Azone

Olen jo pitkään halunnut Azone pojan, mutta niitä on niin kovin vähän tarjolla. Innostuin alkuun uusista Hetaliasta tehdyistä nukeista, mutta lopputulema ei miellyttänyt minua ei sitten yhtään. Eteenkin odottamani Englanti oli naamaltaan raskas pettymys.
Mutta kun tarjolle tuli ihan kotimaasta second hand-nukke niin tänne muutti kaljuksi ajeltu Yuuta!

Nykyään Ärräpaketti on yksi huokeimmista tavoista postittaa pieniä juttuja. Itse asiassa se on niin suosittu Postin ammuttua itseään jalkaan maksikirjeet lopettamalla, että pienempi ja edullisempi pakettiversio oli loppuunmyyty laatikkotehdasta myöten.
Vaikka Schenkerin lähetyksenseuranta on vähän sitä ja tätä, olen kuitenkin varsin tyytyväinen Ärräpakettiin tämän kokemuksen perusteella. Onneksi tällä kylällä on vielä R-kioski. Vielä kun nuo laatikot saisi uudelleenkäyttää niin olisin tyytyväinen.

Tällainen pieni siilitukka isosta laatikosta kömpi. Söpö kuin mikä ja aivan erilainen verrattuna vanhakroppaiseen Alisaan!

Olen jo jonkin aikaa uumoillut että vanhat Azonet ovat laadultaan parempia ja kropaltaan toimivampia kuin nämä uudet. Tietysti kahden nuken otannalla ei vielä mitään varmaa voida kirjoittaa, mutta näiden kahden välillä laatuero on selkeä. Se, että niveliä on muokattu lisää liikeratoja tuomaan on selvästi tuonut heikkouksiakin.

Tältä ihmemaateemainen pupujussi-Yuuta on alunperin näyttänyt...

Ja tältä näyttää minun Yuutani. Sen mukana tulleet vaatteet ovat kyllä aika tyttömäistä tyyliä mutta eipä Yuuta taida mitenkään päin kovin miehekäs olla.
Tuo kynitty tukka on niin liikuttava <3 Se on pakko joko rootata tai peruukilla peittää asap tai ihastun siihen niin, että jätän sen hapsottavan kaljuksi ja Yuuta-poloinen joutuu lopun ikäänsä näyttämään leukemiapotilaalta. Luulin että minulla olisi ollut sille peruukki odottamassa mutta se pentele oli liian suuri. Pitää ruveta katselemaan, millä firmoilla ylipäätään on ihan pieniä peruukkeja? Tyypillistä on että niillä firmoilla joille kimppoja on suunnitteilla pieniä peruukkeja ei tietenkään ole.

"Ensin minun vaatteilleni ja hiuksilleni naurettiin ja sitten tuli vielä ikäloppu koirakin ronkkimaan ...Snif. "

Yuuta-parka! Nämä balettikuvat leimaavat sen imagon varmaan lopuksi elämää. Mutta nuo äärettömän pitkälle ojentuvat nilkat ovat juttuja joita vanhalla kropalla ei ole. Yuuta voi siis halutessaan käyttää myös korkokenkiä.... Tai balettitossuja joita niitäkin täältä löytyy ainakin kolme jollei neljää paria.

Kengistä voikin tulla mielenkiintoinen ongelma. Kolmos- ja nelostyypin Pullipin jalkineissa on liian kapea lesti ja Alisan kengät ovat liian suuret. Samoin ykköskroppaisen Pullipin ja Dalin. Blytheillä taas on liki pelkästään korkokenkiä tai muita hyvin epämiehekkäitä jalkineita. Mutta täällä on sellainen määrä kenkiä että johan on markkinat jos edes yhtä sopivaa paria ei löydy!

Ulkosalla lainakamppeissa. Pullipit lainasivat tuulipuvun ja Alisa päähineen. Seuraavaksi pitää värkkäillä kyllin pikkuinen pipo.

Lapasetkaan eivät ehkä olisi hullumpi juttu. Tuo kroppa on sen verran hento, että yhtään vahvempi vaate ja nivelet eivät enää jaksa vastustaa sitä eikä asentojen pitäminen onnistu. Minun pitää selvästi vilä treenata tämän kehon toiminnallisuutta.

Mutta on se söpö ja hauska! Olen tosi iloinen että hankin tämän pojan. Seuraava Azonesuunnitelma voisikin olla sitten vähän aikuisempi tyttö eli pidemmät sääret ja isompi povi. Olisi kivaa saada pukea Azonea hiukan maturempiinkin asuihin. Mutta sitä ennen Yuuta pitää saada hiuksiltaan ja vaatteiltaan johonkin järjestykseen.

6 kommenttia:

  1. Ompas hauska poika, tykkään kyllä kasvoista ja vaikka hiuksetkin on kynitty niin ompas se söpö! Onnea uutukaisesta. :) Kiva että pääsitte yhdessä jo ulos ja koirakin tutustui kaveriin. :D

    VastaaPoista
  2. Hii, ihanaa, että sait oman Yuutan! Sympaattisen näköinen kaveri myös siilitukalla :3
    Lohdutuksena Yuutalle voisi sanoa, että ei se asukaan miestä pahenna ellei mies asua ;)

    VastaaPoista
  3. Yuuta kiittää ja kehuista huolimatta vähän on yhä sitä mieltä että sekä tukka että hiukan poikamaisemmat vaatteet voisivat tehdä imagolle hyvää ;)

    VastaaPoista
  4. Poitsu pääsi hyvään kotiin <3 Azonelle sopivia peruukkeja löytyy ainakin Ebaysta ja Cancanilta (pk:t pari euroa). Koko 4-5 :3

    VastaaPoista
  5. Hauska uusi kaveri on kotiutunut teille näköjään! :) Enpä ole montaa poika-Azonea nähnytkään. Siilitukka armeijatyyliin on tavallaan ihan veikeäkin, ja nyt on ainakin mahdollista vaihtaa ja kokeilla erilaista tyyliä, mikä sopisi pojalle parhaiten.

    VastaaPoista
  6. minulla piti olla peruukki valmiina, mutta ihan liian suurihan se oli. Kun tottuu katselemaan tuota siilitukkaa niin tuntuu oudolta miettiä muuta.

    VastaaPoista