Voisin kirjoittaa pitkän marinan aiheesta miten markkinatingeltangeli ja messuhulina pilaavat vuoden arvokkaimman koiratapahtuman. Mutta en halua tehdä sitä joulukalenterissa jonka pitäisi olla voittopuolisesti mukavaa katsottavaa ja luettavaa.
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Joulukalenterin 5. ja 6. luukku
Kuten epäilinkin, eilinen meni kokonaan matkustamiseen. Eikä reissulta edes tarttunut mukaan kivoja nukkekuvia. Tungosta oli liikaa ja aikataulu kireä. Sääli kyllä. Olen ennenkin saanut Messarissa hauskoja kuvia.
Kuva on todella huono. Mutta taustalla on kolmimetrinen kartonkinen jättichihuahua joka oli yksi Koiramessujen symboleista.
Voisin kirjoittaa pitkän marinan aiheesta miten markkinatingeltangeli ja messuhulina pilaavat vuoden arvokkaimman koiratapahtuman. Mutta en halua tehdä sitä joulukalenterissa jonka pitäisi olla voittopuolisesti mukavaa katsottavaa ja luettavaa.
Itsenäisyyspäivä! Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille blogin lukijoille. Muistelkaa heitä jotka ovat taistelleet sen puolesta, että meillä on jotakin mitä juhlia. Suomi oli sodan häviäjävaltioiden joukossa ainoa jota ei miehitetty sodan jälkeen. Ja ainoa joka maksoi sotakorvauksensa killingilleen. Ne asiat on hyvä pitää nykyään mielessä. Toisin kuin vaikka Saksa ja Japani, Suomi ei joudu kantamaan häviäjävaltion moraalista taakkaa.
Voisin kirjoittaa pitkän marinan aiheesta miten markkinatingeltangeli ja messuhulina pilaavat vuoden arvokkaimman koiratapahtuman. Mutta en halua tehdä sitä joulukalenterissa jonka pitäisi olla voittopuolisesti mukavaa katsottavaa ja luettavaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tervetuloa takaisin! Kylläpä Maretin hymy lämmittää sydäntä. <3
VastaaPoistaJotenkin isänmaallisuus on mulle vielä vähän epämääräinen käsite (olenkohan liian nuori?), mutta tänäkin vuonna poltin kynttilöitä ja vedettiin lippu salkoon ihan kunnioituksesta niitä kohtaan, jotka on kaiken tämän mahdollistaneet.
Söpö symboli koiramessuilla! Ja kauniita ovat nukkesi.
VastaaPoistaMinua itsenäinen Suomi koskettaa syvästi, koska tunnen (ja olen tuntenut jo edesmenneitä) ihmisiä, jotka ovat sodan kokeneet ja siitä kertoneet. Eräs miltei 90-vuotias tuttu pappa joutui rintamalle aivan nuorena poikana; olikohan peräti vain 18-vuotias, kun siellä taisteli. Minua kiinnostavat ihmiskohtalot ja se, millaista elämä silloin oli, ei niinkään itse sota ja sotiminen.
Jos nykypäivänä pitäisi tosissaan lähteä rintamalle kotimaataan puolustamaan, saattaisi aika moni Suomenkin poika tehdä niin, että lähtisi jonnekin muualle. :( Surullisesti tuntuu, että monelle ei nykyisin merkitse mikään muu mitään, kuin se oma napa. Arvostan aina ihmistä, joka nykyisessä maailmanajassa kunnioittaa sotaveteraaneja ja heidän uhraustaan meidän turvallisen elämämme edestä.
Minäkin pelkään että korpisoturien aika on ohitse :( Vaikka tahtoa ehkä olisikin, voisivat fyysiset resurssit iskeä vastaan kun ei olisi sähköä eikä bensiinikäyttöisiä kulkuneuvoja.
VastaaPoistaSota vei niin paljon ettei sitä oikeasti käsitä. Siinä vanhainkotikompleksissa missä isäni asuu, on erillinen neiti-ihmisille tarkoitettu vanhainkotiosasto, sillä Korpilahti menetti käytännössä kokonaan yhden sukupolven nuoret miehet sodassa. Kokonainen sukupolvi tyttöjä jäi tahtomattaan leskiksi jo kihlattuina morsiamina tai kokonaan ilman puolisoa koska kylän nuoret miehet kaatuivat kaikki. Kun he elämänsä yksin elivät, he kokevat myös vanhuksina olonsa turvallisemmaksi paikassa jossa on vain naisia. Ja jossa kaikilla on yhteiset raskaat muistot.