sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kun ruusut kukkivat

Otsikko johtaa harhaan. Eivät ne vielä kuki kaikki. Mutta oli pakko polkaista blogipostaus sen kunniaksi, että tämä aamuna olin pudota portailta ällistyksestä. Siis ikinä, IKINÄ eivät ole ruusut kukkineet näin varhain. Rakas viholliseni juhannusruusu kuitenkin päätti, että nyt on sitten se keskikesän hetki.
Ninja ja ruusu. Vai onko se sittenkin valaistumisen valkoinen lootus?

Nääh, kyllä se on ihan arkinen juhannusruusu. Tosin kaksi viikkoa etuajassa. Mahtavaa!

Missä jokin kukkii, siellä myös kukkienystävä Nono.

Kevään ensimmäisen, vaniljanvalkoisen ruusun tuoksu on jotakin mitä ei voi pulloon pakata.



Leeken kevätkimpasta tuli Nonolle uudet silmät ja peruukki. Mikä pettymys oli jälleen kun peruukki oli liian ahdas. Silmät olisivat kauniit, mutta tämän peruukin kanssa kovin valjun väriset. Lisäksi minulla on nyt neljä Nonolle hankittua mutta liian ahdasta peruukkia. Liian ahtaita myös Pullipeille mutta hyvän kokoisia Dalille. Saa nähdä joutuuko tässä nukenostoon etteivät jää käyttämättä? Sitten joskus...



Lemmikkiseppele.

Bonuskuvana Linnet jonka juhannusruusukuva on sangen synkän sävyinen.

1 kommentti:

  1. Ihania kuvia ♥Tänä vuonna kevät tuli lumien sulamisen jälkeen niin nopeasti, ettei siihen oikein ehtinyt reagoida. Ikävää jos kukat kukkivat näin aikaisin, mutta nyt on tietysti mahdollista, että ne kukkivat toisen kerran loppukesästä. (:

    Lily Silver PullipSuomesta

    VastaaPoista