torstai 23. toukokuuta 2013

Uusi nukke! (Doll Chateau Ada)


 Alkuviikosta sain riemukkaan viestin: iänkaikkisen pitkään työn alla ollut kimppatilauksemme Doll Chateaulle oli saapunut Suomeen ja koko katras sievästi tullin ohi. Eilen sitten olin juuri lähdössä kotoa kun saapui pikkuinen laatikko.


Ennenkuin kukaan huolestuu... Kuvia EI ole otettu autoa ajaessa. Fiksu ei myöskään kuvaa saapunutta nukkea ratin ja istuimen välissä istuessaan. Tila ei tahdo riittää. Mutta makuupussi on muhkea ja vaaleanpunainen.


 Adan passikuva ja syntymätodistus.


 Hetkinen, KAKSI kuplamuovimuumiota? Montako nukkea sieltä oikein tulee?

Adan erikoisen anatomian vuoksi oli katsottu parhaaksi kääriä runko ja vartalo-osio raajoineen erikseen.

Pää valtavine sarviulokkeineen oli sitten omassa pussissaan. Tuo pää on niin pikkuruinen ettei S-koulusta saanut sormin kiinni vaan tarvittiin kärkipihtejä.

Se on moro! Tomera tyyppi tämä uusi tulokas. Huomatkaa riisiryynin kokoiset tuplanivelet kyynärpäissä ja polvissa.

Valkoinen hartsi on valkoista. Ensimmäisen ulkokuvauksen jälkeen lähinnä vihreätä. Nakupelle tarvitsee kiireesti vaatetta paljaan runkonsa verhoksi.


Alun perin Doll Chateau julkaisi neljällä ihmisjalalla seisovan jalkataurin Albertan MSD-kokoisena. Ada tyli siitä huumoriversiona joululahjaksi tilaajille jouluna 2012. Tilaajalahja oli niin pidetty että toivomuksia kuunnellen Doll Chateau laittoi nuken myös tavalliseen myyntiin lyhyeksi hetkeksi. Suomeen näitä heinäsirkkoja tuli samassa paketissa kokonainen joukkue. Harmi ettei niistä saatu yhteiskuvaa!

Ohutraajaiseksi ja nelijalkaiseksi nukeksi Ada poseeraa varsin hyvin. Itse asiassa nukeissani on harvaa näin tukevaa seisojaa. Ja nuo jalat todellakin ovat lyijykynää puolet ohuemmat.

En ole uskaltanut koettaa tälle varaamaani peruukkia. Se on takuulla liian suuri.

Bonuskuvana Linnet järkyttyneenä. Kenties jokin tuttavallinen hyönteinen?

2 kommenttia:

  1. Minun Adalle ajattelemani tukka taas oli aivan liian pieni, olin kuvitellut pään olevan paljon pienempi. Mukava otushan tuo on, mutta luultavasti ihmislantio tulee olemaan kentaurilantiota enemmän käytössä.

    VastaaPoista
  2. Onnea uudesta nukesta!
    Ada on erikoisella tavalla ihana otus. Tykkään siitä miten erilaisia kaikkien näkemieni Adojen ilmeet ovat, tämä loistava tomera Adasi on poikkeus murjottavista ja eteerisistä massa-Adoista. ;-)

    Repeilin kovasti "Se on moro!"-kommentille ja viimeiselle kuvalle! Tuttavallinen hyönteinen? Ihana sana! Linnet tosiaan näyttää siltä kuin meinaisi pulpauttaa silmänsä ulos säikähdyksestä. x'D

    VastaaPoista