perjantai 18. tammikuuta 2013

Jäätävä päivä

Ensin odotetaan aurinkoista päivää viikkotolkulla. Sitten kun sellainen tulee, saadaan samalla -30 pakkanen. Huonompi juttu muovinukeille.
Onneksi auringon noustua kunnolla lämpötila kohosi parahultaiseen -25 asteeseen. Ei silti rohkaissut lähtemään kovin kauas kuvailemaan.

Hmmm. Minun ei pitänyt kuvata Satsumaa ennenkuin sillä olisi uusi meikki, mutta minkäpä teet. Sillä on ehkä nukeistani parhaat talvitamineet.

Sitäpaitsi Satsuma sai uudet lasiset silmät. Täytyihän niitä päästä testaamaan.

Sitäpaitsi olen kaivannut Satsumaa kovasti. Odottakoon kokonaisena meikkausinspiraatiota ja valoa. Silloin pystyn sentään seurustelemaan sen kanssa halutessani.




Auto on menettänyt moottorinsa. Rassukka.... Onko sen sielukin siis poissa?

Näillä keleillä kuvattavaksi valikoituvat ne nuket joilla on järkevimmät talvivaatteet. Huomaa että hartsiset ovat lämpimistä maista kotoisin. Harva firma edes tarjoaa kunnollisia talvivaatteita.

Memo itselle: Kun pakkasta on kyllin paljon, ulos voivat mennä vain keinokuituhiuksiset nuket. Mohair yhdistettynä akryyliin käyttäytyy kuin oikeakin hius. Seisoo sähköisesti pystyssä. Tai sitten Lydia tarvitsee puuvillaisen myssyn.

Pakollinen Linnet.

2 kommenttia:

  1. Kolmas kuva Satsumasta on todella kaunis, oma suosikkini Linnet-kuvan lisäksi. Kylläpä aurinkoa on ollut ikävä! Musta ei kuitenkaan oo ulkokuvaajaksi, nytkin on monta kerrosta vaatteita ja hytisen kylmästä. Sisällä. :(

    VastaaPoista
  2. Oi, Satsuma on kanssa yksi suosikeistani~ x3 Tuo moottorittoman auton ihmettely-kuva on suorastaan legendaarinen~ ^__^
    Jännää yhdistää suloinen nukke tällaiseen ympäristöön!

    Tuo on muuten harmillisen totta, että nukeille ei saa kunnon talvivaatteita mistään. Takitkin on korkeintaan sellaisia syksy-takkeja, höh. No onneksi on taas pian kevät.

    Linnetillä on kivat neulosvaatteet, pirtsakkaa talvipäivän ulkoiluhenkeä kuvassa.

    VastaaPoista