maanantai 17. elokuuta 2015

Edie shetlanninponien erikoisnäyttelyssä

Shetlanninponien kansainvälinen erikoisnäyttely järjestetään kahden vuoden välein kussakin jäsenmaassa. Vuoro sattuu kullekin maalle harvemmin kuin 15 vuoden välein. Kun vuoro sitten saapui Suomeen, oli mukaan päästävä.
(Varoituksena paljon kuvia ja pääosa ihan muuta kuin nukkekuvia. Jos pikkuponit eivät kiinnosta, hyppää yli)

Tapahtuma järjestettiin Ypäjällä, Suomen hevosharrastajien pyhällä maalla jonka fasiliteetit riittävät isommankin ihmis- ja ponijoukon majoittamiseen ja jonka perinteinen derbykenttä tarjoaa kyllin laadukkaan nurmialustan.

Valmisteluja oli tehty koko alkuvuosi. Poneja oli treenattu, huollettu ja hoidettu. Matkaan lähti loppujen lopuksi suunnitellun kolmen ponin sijaan vain kaksi ponia, kolme ihmistä, yksi koira ja Edie. Sekä tavaraa, leiriytymisvälineitä ja heinää lattiasta kattoon.
Kuvassa taustalla kummitushevosena Myrsky joka matkusti alkumatkan kyydissämme matkallaan laitumeen lomailemaan. Myrskyn vasemmalla puolen pilkottaa Kaisan kuono. Candystä ei näy väliseinän yli vilaustakaan.

Camp Candy Hevosopiston maastoestekentällä. Tässä me yövyimme koko viikonlopun ajan. Päivällä aurinko porotti ja öisin oli niin kylmä että ei mitään tolkkua. Aamuisin aurinkovoide oli niin kohmeessa ettei se tullut ulos pullosta. Jatkuvasti paleli mutta silti tuli palamisia. Keli olisi voinut olla parempikin mutta toki myös huonompi!

Poneja riitti. Tosin enemmänkin olisi voinut olla. Kirkas auringonpaiste teki kuvista jyrkkävarjoisia ja kuvaamisesta turhauttavaa. Mutta muutama turistikuva reissusta saatiin.
Tässä mustien kolmevuotiaiden tammojen arvostelua.

Hiirakko vuosikas. Taustalla lisää mustia. Niitä oli näyttelyssä enemmän kuin muita värejä yhteensä.

Hollantilaisia roskisponeja.

Järjestysohjeita pitää noudattaa jotta paikat säilyvät siisteinä! Edie pukeutuneena klassisen konservatiiviseen näytteilleasettajan asuun joka on mukaelma ratsastajan kilpailuasusta. Brittiponit saa toki esittää myös tweedasussa.

Poniparivaljakkoa palkitaan. Tuomarit olivat kaikki pukeutuneet kesänäyttelyn tyyliin sopivasti tyylikkäästi mutta rennosti. Hulmuavat helmat olivat joillekin poneille jännä kokemus.

Kaisa sijoittui junioriohjastajien helpossa valjakkoluokassa kolmanneksi moitteettomalla suorituksella. Koska alle 16-vuotiailla kuljettajilla täytyi olla aikuinen kärryillä, jouduin minäkin osallistumaan.

 Edie seuraa täysikasvuisten tammojen arvostelua derbykatsomosta.

Edie ja Kaisa autossa rentoutumassa.

Hevosille törmäysturvallista ympäristötaidetta Hevosopiston malliin? Näitä farkkukukkaruukkuja oli alueella useampiakin. Hassuja.

Sunnuntaina jouduimme sitten Candyn kanssa tosipaikan eteen. Normaalisti täysin pystyynkuollut Candy ilmoitti että pitkä matkustelu ja leiriolosuhteet sopivat sille kuin nakutettu ja oli vireämpi kuin ikinä eläessään. Pelkäsin joka hetki että upouusi verhonyöristä punottu näyttelyriimu ei kestä.
Liikkeet ovat aina olleet Candyn heikko kohta. Lisäksi se on normaalityyppinen mutta kooltaan mini eikä Suomessa ole erikseen sarjoja näille puolivälin poneille. Emme siis odottaneet mitään kummempia.

Mutta Candypä yllätti! Neljäs sija kolmen huipputyyppisen ponin takana ja kultamitali! Vain neljä ensimmäistä palkittiin kullalla, kaksi seuraavaa luokassa hopealla ja viimeinen pronssilla. Olin aika järkyttynyt.

Kultamitalilaatuinen mini! En ihan äkkiseltään olisi uskonut. Eteenkin kun Candyn turkkikin on mitä on.

Kaisa saavutti todella häikäisevän korkealuokkaisessa aikuisten värillisten täysikokoisten tammojen luokassa neljännen sijan ja hopeaa. Kuva Candystä ja Kaisasta rinnatusten valottaa hieman minin ja standardin kokoeroa. Pitää muistaa että Candy on iso mini ja Kaisa pieni standardi.

Lehmähandleri Edie.

Tämä muovilehmä oli alueen "taideteoksista" kummallisin. Sillä on nimittäin yllään enemmän kuin 300 euron edestä virheettömiä, uusia varusteita! Siellä ne lojuvat muovisen lehmän yllä keskellä ei mitään. Joko kyseessä on joku rehellisyyskoe tai sitten sikäläinen porukka on harvinaisen luottavaista?

Upouusi pesuharja valmiina seuraavaa näyttelyä varten. Ostosmahdollisuudet olivat valitettavasti vaatimattomat, mutta hyvähän se vaan oli että rahaa säästyy.

Loimijokilaakson maisema on niin kaunis! Tasainen, viljava ja jotenkin rauhoittava katsella.

Tämä punatiilinen navetta on itse asiassa Hämeen linna! Missioni kuvata Blythet jokaisen Suomen linnan kanssa otti taas yhden askeleen eteenpäin. Nyt puuttuu enää kaksi.

Bonuksena kysymys blogin lukijoille: Tietääkö joku mitä tapahtui Johannekselle?

Alus nimeltä Johannes oli ennen Jyväskylän satamassa moitteettoman näköisessä kunnossa. Sitten se hävisi ja ilmestyi Arvjan satamaan aika karussa jamassa ruostetta itkien. Onko se uponnut välissä, onko siellä ollut tulipalo vai onko sitä alettu entisöidä ja työ on jäänyt kesken? Olemme ihmetelleet sitä aina ohi ajaessamme ja nyt piti pysähtyä katsomaan lähempää.

Johannes lähempää. Se voisi olla kesken jääneen kunnostusprojektin näköinen, mutta ruoste itkee sen kyljillä aika totaalisen näköisesti. Lisäksi vaikuttaa että se lepää pohjassa kiinni. Mutta irrotetut valot ja muu kyllä kertoisi että joku projektivaihe tässä nyt on meneillään. Toivotaan että Johannes palaa vielä entisessä loistossaan vesille!

Toinen bonuskuva: Sitä aina on huono omatunto kun lähtee johonkin ja jättää loput elukkansa "heitteille".

Näettehän miten hirvittävän kärsivältä nämäkin veljekset sunnuntai-iltana näyttivät...

6 kommenttia:

  1. Kiva kisamatkareportaasi ja mahtavaa, että Suomi sai kunnian toimia kisaisäntänä!

    Isot onnittelut Candylle! :D

    VastaaPoista
  2. Hevosjutut on yllättävän kiinnostavia, jopa minä uskaltaisin lähestyä ihan pientä (ja kilttiä) ponia. Ainakin jos on aita välissä. Edie näyttää ihanalta, asuvalinta on oikein onnistunut. :)

    VastaaPoista
  3. Candy kiittää onnitteluista ja tiedottaa ettei ole itse lainkaan yllättynyt kullasta sillä hän on aina tiennyt olevansa epätavallisen hieno yksilö.
    Mukavaa että hevosjutut kiinnostavat. Aina välillä mietityttää, pitääkö irl-elämää sotkea blogiin, mutta välillä nukkejutut ja eläinjutut menevät limittäin.
    Kotoko: uskaltaisit taatusti lähestyä Candyä ja jopa halata sitä. Se on vähän niinkuin jaloilla varustettu jumppapallo ja kiltein maailmassa. Sehän tekee työnään haliponihommia.

    VastaaPoista
  4. Minustakin on mukava lukea vaihteluksi tällaisia heppajuttuja! :) Ja siellähän se Ediekin seikkaili joukossa, ettei ollut edes mikään nuketon päivitys.

    Onnittelut hienoille poneille saavutuksistaan. Minusta etenkin nuo ponivaljakkojutut ovat kiinnostavia ja myös söpöjä. Olen nähnyt joskus lehtikuvassa jonkun about paikallisen, jolla oli oikein sellaiset vanhan ajan tyyliset minivaunut poneilleen, ja näytti tosi hauskalta. Itse olen joskus alle 15-vuotiaana ajellut ravikärryillä metsäteillä leppoisan suomenhevosen kanssa, mutta siihen minun ajelut melkein sitten ovat jääneetkin. Oli siinäkin omistaja kyydissä vahtina, mutta sain itse ohjastaa, se on jäänyt mukavana kokemuksena mieleen. :) Enemmän olin ratsutyttö, vaikka en kyllä edes muista, milloin olen viimeksi ratsastanutkaan. Varmaan joskus kaksikymmentä vuotta sitten... Viisitoista ainakin! Mieli kyllä tekisi joskus kokeilla pitkästä aikaa, vaikka issikkavaelluksella tai jotain.

    VastaaPoista
  5. Ajaminen on tosi kivaa! Tykkään itsekin siitä kovasti ja pieni kipinä lajia kohtaan taas heräsi. Tuo Kaisa-poni osallistui junioreiden valjakkokisaan ja koska kuski oli alle 16, jouduin kärryille kyytiin "valvojaksi". Oli kyllä kivaa nähdä hienoja vaunoja ja poneja ihan kilpailun keskeltä. Tuli vähän poltetta opettaa Candykin ajolle. Sääli ettei sen temperamentti ole ihan urheilullisin mahdollinen.

    VastaaPoista
  6. Ehkä Candy on parhaimmillaan haliponina, jos se on sellainen leppoisan oloinen? :D

    Nyt aloin miettimään ovatkohan ne sittenkään olleet ravikärryt, millä ajoin, kun niissä oli siis leveä penkki, ei sellainen yksinistuttava istuin. Mutta yhtä kevyet ja kaksipyöräiset kumminkin. Varmaan jotkut harjoituskärryt...

    VastaaPoista